Rachmaninoff Ice 4,5%

” - Kameraden! Smirnoff Ice myy hyvin! Olemme kokontuneet tänne Lidlin pääkonttoriin keksimään nimen omalle limuviinallemme, jonka Jörgen keitteli kasaan eräiden Reininmaan viinitilojen jämäeristä. Ehdotuksia?! Hans!?
- Herr Oberführer! Tarvitsemme jotain omaperäistä ja venäläistä… öööh… Bobrikoff! Bobrikoff Ice!
- NEIN! NEIN! Herättää huonoa verta Suomessa! Horst!?
- Herr Oberführer! Ehdotukseni on… öööh… Sinebrychoff!
- Schweinehund!! Sehän jo on käytössä! Mein Gott! Ernst-Dietrich!?
- Herr Oberführer! Minä keksin, minä keksin! Rachmaninoff!!
- Kukas hän nyt sitten on, zum teufel!?
- Keine ahnung, mutta nimi on hyvä ja omaperäinen! Venäläinen! Laitetaan vielä korkkiin Kremlin kuva, niin tämä myy kuin häkä! Rachmaninoff Ice!
- Ernst-Dietrich! Tuo on innovointia josta pidän! Pääset koko Lidl-konsernin pohjoisten myyntialueiden aluepäälliköksi!"

Ja niin kävi, että tämä harmaa 4,5% ”limuviina” päätyi Lidlin hyllylle omaperäisellä nimellä Rachmaninoff Ice. Ja kävi myös niin, että Mace poimi pullon koriinsa ja toi kotiin arvosteltavaksi. Kaikkiaan seitsemästä hedelmämehusta valmistettuun viiniin (ei siis sisällä esikuvansa Smirnoffin tapaan viinaa) perustuva juoma ei vaahtoa käytännössä lainkaan, mutta Lace vaahtoaa limuviinojen vaaroista senkin edestä. Hän ei ole valmis antamaan juomalle hyviä arvosanoja eettisistä syistä, vaikkei ole vielä edes maistanut. Mace ei ole niin jyrkkä, vaan nuuhkii pullon suusta simamaista tuoksua, ja kaataa molemmille pienen lasillisen. Isoa ei voi kaataa, sillä pullossa on vain 275ml juomaa.

Rachmaninoff on kevyesti lonkkumaisen oloinen, vaikka ei sisällä sen paremmin giniä kuin greippiäkään. Pääasiassa maistuu makeahko sitruunainen ja simamainen maku, mutta eri hedelmiä on mausta melko vaikea poimia, koska niitä tosiaan on joka lähtöön. Mitään erityisen icea (kirpeyttä, terävyyttä) juomassa ei kyllä ollut, mutta kyllä se ihan juotavaa on. Lacekin joutuu tämän vastahakoisesti myöntämään. Melkoisen makean maun vuoksi toista lasillista ei kuitenkaan jäädä kaipaamaan.

Black Rat Dry Apple Cider

Tuntien Lacen maun, Mace oli hankkinut jääkaappiin tölkin kuivaa englantilaista siideriä Lidlistä. Lace tarttui tölkkiin ilahtuneena, sillä muistin kätköissä oli menneiltä ajoilta ihan positiivinen makumuisto Mustasta Rotasta.

Joko Lacella muisti pätkii tai sitten laadukkaat kuivat siiderit ovat kehittäneet hänen makuaistiaan, sillä heti ensimmäisestä kielenkosketuksesta Black Rat maistui Lacen mielestä pahalta. Tai no, pahalta ja pahalta, on tässä paljon kamalampia litkuja juotu, mutta odotuksiin nähden Rotta oli pettymys. Se ei ole mikään teinisiideri, sellaisiin tottunut varmaan sylkäisisi juoman oitis suustaan. Mutta kuivan siiderin ystäväkin joutui pettymään.

Maku on toki kuiva, erittäin kuiva, mutta se on hyvin hiivainen ja hapan. Macen mielestä etikkainen, mutta ei sillä tavalla etikkainen kuin miten Lace kuvaa hyvää siideriä. Vaahto jättää lasiin kauniin pitsikuvion ja juoma näyttää oluelta. Maku on kirpeä, omenasta ei ole tietoakaan. Kirpeä, etikkainen, hapan, hiivainen - näitä sanoja toisteltiin maistelun aikana useamman kerran. Siideri kuivatti jopa Mace-paran hampaatkin, mikä ei ole vanhan loppasuun ja simaviiksen mieleen.

Vaihteeksi kaksikkomme on siis hyvin yksimielinen: ei enää koskaan tätä.

Täytetyt apinanaivot

Tämän blogin kuin myös Lacen ja Macen osaaminen on selvästi enemmän juomisen kuin ruuan valmistamisen puolella. Siitä huolimatta ja lukijoiden vastusteluista välittämättä haluamme tällä kertaa julkistaa kokkailukokemuksemme. Oluen maistelun ohessa valmistui sunnuntain ateria, jota Mace innostui kuvaamaankin, joten tuotakoon siis kuvien lisäksi reseptikin julkisuuteen.

Täytetyt apinanaivot eli täytetyt paprikat juustohatulla. Lassi&Leevi-sarjakuvan ystävät tunnistavat ajatuksen apinanaivoista. Muille todettakoon, että kyse on kaikkien vanhempien klassisesta ongelmasta: miten saada lapsi syömään ei-niin-mieluista ruokaa.

Tällä kertaa paprikoiden täyte muodostui seuraavista ainesosista:
jauhelihaa
sipulia
herkkusieniä
kidneypapuja
juustoraastetta
mausteita

Näitä kaikkia sopiva määrä. Jauheliha ja sipulit pannulla ruskeiksi ja kypsiksi ja muut aineet sekaan. Lacen keittiössä ei mittoja käytetä kuin leipoessa. Eikä aina silloinkaan. Kaikkea hieman "sinnepäin" ja lopputulos on aina yllätys.

Paprikoista leikataan kanta pois. Jotkut leikkaavat kannan niin, että siitä saa täytetylle paprikalla hatun, mutta Lace ei jaksanut moista askartelua. Kannasta saa vielä silputtua paprikaa täytteen sekaan niin halutessaan. Huuhtaistut paprikat kannattaa laittaa uuniin joksikin aikaa ilman täytettä. Näin niistä tulee lopulta sopivan pehmeitä. Uunissa oli asteita 200 ja paprikat esikypsyivät siellä varmaan 10 tai 15 minuuttia.

Lace päätyi tällä kertaa sekoittamaan täytteeseen purkin smetanaa. Lopputulos on silloin ehkä hitusen vetinen, mutta ei pahasti. Eli makukysymys. Täyte ei saa olla liian kuivikastakaan, tällä kertaa maukkautta ja muhevuutta antoi myös sikanauta-jauheliha. Meidän makuumme täytteen pitää siis olla sopiva "mössö", ei perinteisen suomalaisen rutikuivan risoton tyyppinen. Mistä tulikin mieleen, että täytteeseen voi laittaa myös riisiä.

Täyte paprikoihin ja päälle pala vuohenjuustoa ja sen päälle vielä juustoraastetta. Mace oli tuonut kaupasta mozzarella-raastetta, joka olikin oikein maukasta. Paprikat uuniin, edelleenkin se 200 astetta ja parikymmentä minuuttia. Raikas salaatti lisukkeeksi ja se on siinä.

Keisari Münchener

Saammeko esitellä, Hänen Korkeutensa, Keisari Münchener III!
Tämänkertainen arvostelu onkin jotain aivan uutta olutblogien historiassa: Lace ja Mace toteuttavat ainutlaatuisen tupla-arvostelun kukin tahollaan. Kumpikaan ei tiedä toistensa teksteistä tai mielipiteestä, ja arvostelutkin tapahtuvat kokonaan eri paikkakunnilla. Vain juoma on sama. Nyt nähdään, onko parivaljakko todellakin oluttuntemuksen aatelisia, vai vedetäänkö höpinät ihan hatusta, kuten olette aina kuvitelleetkin.

Lace:
"Töiden jälkeen Lace istahtaa keittiönpöydän ääreen ja avaa Keisari-tölkin. Lasiin virtaan kauniin ruskeaa, kauniisti vaahtoavaa Münchener-olutta. Väri sointuu hyvin purkin väriin. Esteetikkona Lace kiinnittääkin aina huomiota myös pakkauksiin.

Tilanne on Lacelle itse asiassa hieman outo. Lace on kaikessa alkoholinkäytössään hyvin sosiaalinen, joten jopa tölkillinen olutta yksin tuntuu vieraalta.

Mutta kun kerran on sovittu, että nyt testataan olut ihan yksin, kumpikin omalla tahollaan, niin Lacehan sitten myös testaa!

Ensimmäinen makukokemus on hieman karvas. Suuhun jää kevyesti ei-niin-hyvä, mutta ei huonokaan maku. Seuraava suullinen onkin jo paljon miellyttävämpi. Maku on vahvempi kuin peruskaljassa mutta kevyempi kuin tummassa oluessa. Sopivasti juuri siitä välistä. Pehmeyttä ja luonnetta. Tätä olutta voisi kuvitella juovansa niin ruuan kanssa kuin pubipöydän ääressä.

Lace on selvästi entinen loppasuu. Hämärästi hän vielä muistaa ajan, jolloin olutta toisinaan meni sujuvasti useampi puolilitrainen peräkkäin. Vaan eipä mene enää. Valitettavasti noin puolet tölkistä oli pakko kaataa viemäriin. Kyllä oli Macea ikävä."

Mace:
"Keisarissa on kaunis, punaruskea väri ja vähäinen vaahto. Maku on pilsimäinen, kevyesti kitkerä, metallinen ja humalainen. Kihelmöi kielellä raikkaasti, mutta ei tuoksu juuri miltään. Keisari ei ole tumma, ”mämminen” olut, vaan saksalaistyylinen Lidlin pilsit mieleen tuova, joskin ehkä laadukkaampi. Kaikenkaikkiaan melko ok vaikutelma ja lajityypissään paremmanpuoleinen, mutta Macelle normaali lager maistuu paremmin. Keisarin maun kevyt kitkeryys ei tee siitä ihan lempijuomaa, jos ei nyt mitenkään pahaakaan. Tällä keisarilla on selvästi vaatteet ja luonnetta."

Kyllä me aika hyviä ollaan=) Paitsi Macen mielestä olutta ei kyllä saisi heittää viemäriin.

Quilmes Cerveza

Mikäli Argentiinan suuruus olutmaana on jäänyt hieman epäselväksi, kannattaa hyvin varustetusta Alkosta poimia pullo taikka toinenkin 4,9-prosenttista Quilmes-lageria, jonka etiketissä kehutaan sen olevan Argentiinan suosituin olut. Eikä se ihme olekaan. Vaikkei aivan edellä nautitun Kirinin pehmeyteen ylläkään, on Quilmeskin selvästi laatujuomaa. Mitään erityisen tunnistettavaa maussa ei ole: se on lageria. Humalaa ja jälkimakua on Kiriniä enemmän, ja muutenkin vaikutelma on melko suomalainen. Kyllähän tässä tietysti kysymys herää siitä, kannattaako tällaistakaan maailman ääristä rahdata, mutta jos ostat, niin tuskinpa petyt. Toisaalta, jos haet parasta hinta-laatusuhdetta, niin Quilmes tuskin voittaa. Kyllä ihan yhtä hyviä saa halvemmallakin.

Ei me tästä oikein osata muuta sanoa, kuin että lageria on ja hyvää. Tartteeko sitä muuta sanoakaan?

Kirin Ichiban

Taas valloitetaan uusi olutmaa, ja hotellihuoneen hämärissä suoritettu valtaus oli mitä onnistunein. Japanilainen 5,0-volttinen lagerhenkinen olut osoittautuu ainakin siinä hetkessä varsinkin Macen suussa yhdeksi parhaimmista testatuista. Juomassa on pehmeä, erittäin miellyttävä ja jollain lailla puhdas maku, josta kaikki häiritsevät tekijät tuntuvat puuttuvan, mutta luonne ei silti ole hävinnyt. Erittäin helppoa juotavaa olematta mauton tai vetinen. Täyteläinen, raikas maku (sanoinko jo?), ja tuoksussakin hieno hedelmään vivahtava aromi. Suorastaan hyvän lagerin referenssipinta, toteaa Mace, ja surkuttelee liian pientä pulloa. Onneksi Lace on ravintola- ja baarikeikan jälkeen jo saanut olutkiintiönsä lähes täyteen, ja antaa lasinloppunsa vanhan loppasuun ryystettäväksi.

Kirin Ichiban saa suositukset, ja tuomareiltamme huippupisteet niin teknisen kuin taiteellisenkin vaikutelman osalta. Kyllä ne vaan Jaappanissa osaa nämäkin hommat.

Ruokaa

Oluen maistelu kotinurkissa voi joskus tuntua puuduttavalta. Ja vaikkei tuntuisikaan, elämää piristää kummasti pieni matka ja tuttujen asioiden kokeminen uudessa ympäristössä. Reipas parivaljakkomme suuntasi siis autonnokan kohti armasta pääkaupunkiamme ja erästä keskustan hotellia.

Kun huone oli otettu haltuun, olikin jo syytä askeltaa kohti ruokapaikkaa. Nälkä kurni molempien vatsassa. Etukäteen oli tehty tutkimustyötä, jonka perusteella ruokapaikaksi oli valittu Rymy-Eetu Erottajankadulla. Valinta paljastaa sen, etteivät Lace ja Mace ole pienten ja epämääräisten ruoka-annosten ystäviä - tuhtia ja tämäkkää sen olla pitää!

Rasvaista saksalaista ruokaa tilatessaan ei joudu pohtimaan viinien bukeita. Rymy-Eetun listalla oli itse asiassa ilahduttava valikoima erilaisia olutlaatuja. Valinta oli kuitenkin helppo. Koska tarkoitus oli ennen kaikkea ruokailla, ei haluttu ottaa riskiä. Juoma ei missään nimessä saanut pilata ruokanautintoa. Niinpä kumpikin tilasi puolen litran tuopin Urquellia. Tuttua ja turvallista, kertaalleen jo testattua ja ennen kaikkea hyvää.

Ravintolassa hämärässäkään ei jää epäselväksi, kumpi kolpakko on vanhan loppasuun. Ehkä Macen olisi sittenkin pitänyt tilata kokonainen litra.

Upcider Metsämarja Light

Vihdoinkin pääsivät Macen ties mistä talouteen päätyneet Upcider –lasit oikeaan käyttöönsä, eikä niiden tekstejä tarvinnut häveliäästi kääntää sivuun. Kaupan hyllyltä tarttui mukaan ihan aito ja ihqu teinisiideri, puolen litran muovipullossa. Vaikka juoma mainostaa olevansa Light, siinä on makeutusaineiden lisäksi myös sokeria, ja kalorejakin sen verran, että ihan laihdutusjuomana ei ehkä kannata käyttää.

Pullosta leijailee kevyt esanssinen marjantuoksu. Taaskin etiketti tuntuu lupaavan liikoja, sillä siinä mainostetaan maun olevan ”aito maku luonnosta” ja muutenkin naturellia. Tuoteseloste kuitenkin valaisee asiaa sen verran, että sen tarkemmin määrittelemättömät ”luontaiset aromit” ovat omenamehun lisäksi ainoat makua tuovat ainesosat.

No, ei tartuta epäolennaisuuksiin. Upciderin maku on raikas, mutta ensituntumalta jotenkin laimea ja lyhyt. Lähinnä erottuu kevyesti esanssinen vadelman aromi. Juoman väri on vaaleankellertävä, ja siinä on nopeasti häviävä poreileva vaahto. Tavallaan ihan hyvän ja raikkaan suutuntuman jälkeen nieluun alkaa kertyä tahmaista jälkimakua (aspartaami?), mikä alkaa pidemmälle ehdittäessä laskea pisteitä. Maku ja makeus alkaa ikään kuin kumuloitua suuhun. Mitään ylimakeaa juoma ei ole, mutta yhtäkaikki, teinimeininki.

Upcideria ei kannatakaan verrata oikeisiin siidereihin, koska se ei käytännössä muistuta niitä lainkaan. Silmät sulkemalla lentää nuoruusvuosiin ja Amarillon jonoon la-iltana klo 23.00. Kirpeänhaikeat muistelut eivät kuitenkaan kanna juomaa enää vanhemmalla iällä.

A. Le Coq Premium

Elokuun ilta hämärtää. Kuu kumottaa männynlatvojen takaa. Ilmassa on raikas syksyinen kirpeys. Pihan perällä hirsisaunan piipusta on noussut savu jo hyvän tovin. Kaksi pyyhkeisiin kietoutunutta hahmoa hiippailee kostean nurmikon poikki paristokäyttöisen myrskylyhdyn (VapaaValinta 5,99€) valaistessa tietä.

Saunan ovi avataan ja kaksikkoa tervehtii tuttu pihasaunan tuoksu. Foliopussi lasketaan kiuaskivien päälle, ja näin perinteiset saunamakkarat aloittavat kotoisan tirinänsä. Ensin kapuaa lauteille mies, nainen heti hänen perässään. Karkeasta laudasta rakennetut lauteet hieman huojahtelevat, vaan hyvä on laskea paljas pylly lauteelle, kun sitä peittää pitkä laudeliina - eipä ole pelkoa saada tikkuja takalistoonsa. Avara sauna ottaa kylpijät avosylin vastaan.

Mies tarttuu oluttölkkiin ja sihauttaa. Mikä ääni! Siemaistuaan kulauksen Mies ojentaa tölkin Naiselle. Naisen sydämessä läikähtää: hän ei edes pyytänyt olutta, mutta Mies on oitis valmis jakamaan omastaan. Tuhansien muidenkin pienten, suloisten eleiden takia Nainen huomaa pitävänsä miehestä aina vain enemmän ja enemmän. Mutta siis takaisin Asiaan.

Nainen juo kulauksen. Mikä tunne! Jääkylmä olut lähtee oitis virtaamaan Naisen kehossa tuottaen hänelle vahvaa mielihyvää. Olut maistuu kertakaikkisen hyvältä. Sen makua ei pysty analysoimaan. Se vaan on niin hyvää. Juuri siinä hetkessä täydellistä. Nainen arvelee, ettei ehkä koskaan unohda sitä tunnetta, jonka tuo kulaus synnytti. Siitä Nainen on aivan varma, ettei hän koskaan unohda ensimmäistä saunomiskertaansa tuossa pihanperän hirsisaunassa.

Ja mitä tästä opimme? Oluen maku on psykofyysinen subjektiivinen kokemus, jonka nautinnollisuus on riippuvainen myös siitä, missä ja kenen kanssa oluen juot.

Tunnustus

Muutama päivä sitten Lace ja Mace menivät aivan sekaisin. Rakkauden talossa -blogin Paula oli antanut meille tunnustuksen! Ensimmäinen hämmästys tuli siitä, että joku siis ihan oikeasti lukee blogiamme! Sitten piti ihmetellä, että tekstejämme pidetään asiantuntevina! Nasevia ne ehkä ovatkin, ainakin toisinaan, ja ennen kaikkea ne epätoivoisesti yrittävät olla hauskoja tekstejä. Mutta että oikein tunnustus! KIITOS Paulalle!

Tunnustukseen liittyi tehtävä: seitsemän paljastusta itsestä. Tämä on hieman haastavaa, koska tässä tapauksessa paljastusten pitäisi koskea kahta ihmistä. Mutta mikäpä ei vauhtikaksikoltamme onnistuisi, onhan kyseessä "julkisuuteen salaisia kansioitaan raottavat Mulder&Scully".

1. Lace ja Mace ovat päässeet ylioppilaaksi samasta koulusta.
2. Villasukat yhdistävät parivaljakkoamme: Lace neuloo ja Mace tyytyväisenä käyttää Lacen luomuksia.
3. Kaksikko syö harvoin perunaa tai pastaa. Tosin Mace yksikössä tykkää kyllä pastasta ja ainakin ranskanperunoista.
4. Verbaalinen iloittelu, muun muassa murteella leikittely, on molempien suurta huvia.
5. Molemmille tuli mieleen monen monta paljastusta, joita kumpikaan ei kuitenkaan ole valmis tähän julkistamaan...
6. Lace on hemmotellut Macen likipitäen piloille.
7. Molemmat ymmärtävät ja sietävät hyvin toisen pieniä omituisuuksia. Toki ne siis ovat ihan vain pieniä...

Tätä tunnustusta pitäisi vielä jakaa eteenpäin, peräti seitsemälle blogille. Se on jo liian vaikea tehtävä, koska yhdessä kaksikkomme tutkailee lähinnä yhtä ainoaa blogia. Se blogi kyllä ehdottomasti ansaitsee tunnustuksensa. Kiitos Pastanjauhajien, kaksikkomme keittiössä valmistuu välillä muutakin kuin makkaraa parsajuustopedillä.