8.9.2010

Upcider Metsämarja Light



Vihdoinkin pääsivät Macen ties mistä talouteen päätyneet Upcider –lasit oikeaan käyttöönsä, eikä niiden tekstejä tarvinnut häveliäästi kääntää sivuun. Kaupan hyllyltä tarttui mukaan ihan aito ja ihqu teinisiideri, puolen litran muovipullossa. Vaikka juoma mainostaa olevansa Light, siinä on makeutusaineiden lisäksi myös sokeria, ja kalorejakin sen verran, että ihan laihdutusjuomana ei ehkä kannata käyttää.

Pullosta leijailee kevyt esanssinen marjantuoksu. Taaskin etiketti tuntuu lupaavan liikoja, sillä siinä mainostetaan maun olevan ”aito maku luonnosta” ja muutenkin naturellia. Tuoteseloste kuitenkin valaisee asiaa sen verran, että sen tarkemmin määrittelemättömät ”luontaiset aromit” ovat omenamehun lisäksi ainoat makua tuovat ainesosat.

No, ei tartuta epäolennaisuuksiin. Upciderin maku on raikas, mutta ensituntumalta jotenkin laimea ja lyhyt. Lähinnä erottuu kevyesti esanssinen vadelman aromi. Juoman väri on vaaleankellertävä, ja siinä on nopeasti häviävä poreileva vaahto. Tavallaan ihan hyvän ja raikkaan suutuntuman jälkeen nieluun alkaa kertyä tahmaista jälkimakua (aspartaami?), mikä alkaa pidemmälle ehdittäessä laskea pisteitä. Maku ja makeus alkaa ikään kuin kumuloitua suuhun. Mitään ylimakeaa juoma ei ole, mutta yhtäkaikki, teinimeininki.

Upcideria ei kannatakaan verrata oikeisiin siidereihin, koska se ei käytännössä muistuta niitä lainkaan. Silmät sulkemalla lentää nuoruusvuosiin ja Amarillon jonoon la-iltana klo 23.00. Kirpeänhaikeat muistelut eivät kuitenkaan kanna juomaa enää vanhemmalla iällä.

1 kommentti:

  1. Pitäisikö Lacen huolestua, kun Mace testailee yksinään teinisiidereitä? Onneksi luvassa on pian taas laatutestausta, saapa nähdä, mitä ostoskoriin eksyy tänä viikonloppuna!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.