Hartwall Gourmet Vaalea 4,6%

Kauan kauppojen hyllyillä tarjolla ollut, mutta hyvin marginaaliin jäänyt ”parempi” olut, jota markkinoidaan ruokajuomana. Ilmeisesti menekkiä on sen verran, että valmistus edelleen kannattaa. Juomaa saa vaalean pilsin lisäksi myös tummana.

Testissä ollut vaalea versio on etiketin mukaan ”kalaruokien kaveri”, mutta koska Mace ei allergiansa vuoksi ole, testattiin Gourmet hieman proosallisen, mutta maittavan uunimakkaratsydeemin kyytipoikana. Vaikka tumma versio olisi ilmeisesti ollut olutsnobien mielestä parempi ratkaisu, on vaikea uskoa, että tämä menu kokonaan juoman tähteä himmentäisi.

Olut on tosiaan vaaleaa, vähäisesti tuoksuvaa ja paksusti vaahtoavaa. Maku on hyvin pehmeä, etten sanoisi lempeä, ja tasapainoinen. Mikään ei nouse esille kovin runsaasti, mutta maku on täyteläinen. Laadukas vaikutelma. Hyvin sopi makkarankin kanssa: ei varasta huomiota ruualta, mutta on silti maukasta.

Laitilan Kukko Tumma 4,5%

Pöydässä oli hunaja-sinappiporsasta ja kukkakaalimuhennosta, joten kyytipojaksi piti saada jotain tummaa ja pehmeää. Valinta osui Laitilan Tummaan Kukkoon, ja onnistunut valinta se olikin.

Juoma vaahtoaa paljon ja sen väri on tumma punaruskea, muttei nyt mitenkään musta silti. ”Maistuu hyvälle kotikaljalle”, oli Lacen ensikommentti. Mallas maistuukin selvästi peruslageria enemmän ja pehmeämmin, vaikka juoma ei olekaan ruokaisan paksu tai mämminen. Jälkimakua ei juurikaan ole.

Tarkempi maistelu lähes unohtui ruokailun yhteydessä, mikä tietenkin kertoo sen, että ainakin tämän ruokalajin kanssa Kukko sopi hyvin, ja näin lopputulema oli tiukalla asteikollamme ”kohtalaisen positiivinen”. Helppoa ruokajuomaa tumman lagerin ystäville, ja miksei ihan paljaaltaankin menisi.

Marsalkka tumma täysmallaslager 4,6%

Elokuisen päivällishetken ruokajuomaksi valittiin Saimaan Juomatehtaan "vuosisataisia olutperinteitä vaalien valmistama suomalaisen käsityön taidonnäyte". Mace mietiskeli, että marsalkka taisikin olla suurinpiirtein viimeinen vielä oluenvalmistuksessa ryöstöviljelemätön arvonimi. Olutta voi kutsua myös Macen nimikko-olueksi, tarkoittaahan hänen uljas nimensä muun muassa sauvaa. (Syytä siihen, miksi Mace on juuri Mace, emme ala tässä käsittelemään)

Ja asiaan: Suomessa on totuttu miettimään ruuan seuraksi sopivaa viiniä. Harvemmin tulee mieleen miettiä oluen sopivuutta erilaisten ruokien kyydittäjäksi. Marsalkkaa suositellaan mausteisten ja savuisten liharuokien, riistan ja makkaroiden sekä suklaisten jälkiruokien seuraksi. Lacen rakkaudella loihtima ateria ei ehkä ihan osunut näihin kategorioihin, mutta eipä kaksikkomme muutenkaan ole tunnettu tarkasta hifistelystä.

Juoma vaahtosi lasissa kauniisti ja "jännästi" - sen kuvaileminen on vaikeaa, joten kokeilkaa itse! Tuoksu toi Macen mieleen meren, Lacen mielestä tuoksussa ei ollut mitään erikoista. Maussa oli kitkerähkö ensimaku, mallas maistui vahvasti. Ei kovin pehmeä maku, vaikka kitkeryyskään ei ole päällekäyvää. Ruoka taittoi kitkeryyttä sopivasti, ja olut olikin vallan mainio ruokajuoma. Mitään erityisen erityistä makuelämystä ei koettu, tosin parivaljakko epäili, että joku olutguru taatusti löytää tästä vuosisataisten perinteiden kristallisoiman aromin. Kaltaisillemme olutmaallikoille jäi täysien vatsojen lisäksi avoimeksi kysymykseksi "miksi". Miksi pitäisi juoda juuri tätä olutta, miksi tätä on valmistettu, miten tämä poikkeaa kaltaisistaan niin, että kuluttajan pitäisi ottaa hyllystä koriinsa juuri tätä eikä jotain muuta, selvästi halvempaa tummaa olutta? Pienpanimoilla on aina sama ongelma: miten erottua bulkkivalmistajista, jos juomassa ei ole mitään omaa ja erityistä?

Ecusson Cuvée Spéciale Cidre Bouche Brut 5,0%

Luonnonkorkilla varustettu juhlasiideri, jonka aukomisessa tarvittiin taas Lacen rutiinia. Aikaisemman yllättävän korkinpamahduksen muistaen Mace piiloutui miehekkäästi olohuoneen nurkan taakse ja kurkki sieltä keittiöön, jossa Lace kamppaili pullon kanssa. Naiset ja lapset ensin, on tämän miehen motto. Ecussonin korkki osoittautui kuitenkin suutariksi eikä pamahtanut lainkaan, joten vanha loppasuu oli kiireesti osittelemassa pulloa kahteen lasiin. 75cl:n pullokoko mahdollisti vielä ns. santsimukillisenkin.

Väri on olutmainen ja tuoksu voimakkaan happamen omenainen. Maku taas on melko lyhyt, kuiva eikä kovin hapokas. Ei kuohu eikä juuri poreilekaan. Taas näitä mehumaisia ruokasiidereitä siis. Maultaan ei ole suuta kuivaava eikä hapan, ja vaikka ei ehkä ole ”seurustelujuoma”, saatikka mikään terassijuoma, niin tomaattijuustobroilerin ja kasvismuusin kanssa teki hyvin kauppansa. Ruoka oli muuten Lacen mukaan ”erilaisesti tehty” kuin aikaisempi, samanniminen ruoka , jota nautittiin taannoin Sheppy’s siiderin kanssa. Mutta yhtä hyvää.

Ruokaa

Oluen maistelu kotinurkissa voi joskus tuntua puuduttavalta. Ja vaikkei tuntuisikaan, elämää piristää kummasti pieni matka ja tuttujen asioiden kokeminen uudessa ympäristössä. Reipas parivaljakkomme suuntasi siis autonnokan kohti armasta pääkaupunkiamme ja erästä keskustan hotellia.

Kun huone oli otettu haltuun, olikin jo syytä askeltaa kohti ruokapaikkaa. Nälkä kurni molempien vatsassa. Etukäteen oli tehty tutkimustyötä, jonka perusteella ruokapaikaksi oli valittu Rymy-Eetu Erottajankadulla. Valinta paljastaa sen, etteivät Lace ja Mace ole pienten ja epämääräisten ruoka-annosten ystäviä - tuhtia ja tämäkkää sen olla pitää!

Rasvaista saksalaista ruokaa tilatessaan ei joudu pohtimaan viinien bukeita. Rymy-Eetun listalla oli itse asiassa ilahduttava valikoima erilaisia olutlaatuja. Valinta oli kuitenkin helppo. Koska tarkoitus oli ennen kaikkea ruokailla, ei haluttu ottaa riskiä. Juoma ei missään nimessä saanut pilata ruokanautintoa. Niinpä kumpikin tilasi puolen litran tuopin Urquellia. Tuttua ja turvallista, kertaalleen jo testattua ja ennen kaikkea hyvää.

Ravintolassa hämärässäkään ei jää epäselväksi, kumpi kolpakko on vanhan loppasuun. Ehkä Macen olisi sittenkin pitänyt tilata kokonainen litra.

Nokian Kommodori

Tumma keskiolut, jonka tarjoilulämpötilaksi kerrottiin tölkissä 12 astetta. Koska testaajatiimimme on toisinaan hieman suuripiirteinen, eikä lämpömittaria ollut talouteen siunaantunut, Kommodori jätettiin nököttämään keittiön pöydälle joksikin aikaa. Itse asiassa se taisi unohtua siihen hiukan liiankin pitkään: avatessa juoma kuohahti väkevästi tölkistä pöydälle. Jälkeenpäin tavattiin tölkin kylkeä tarkemmin, ja huomattiin, että juoma olisi vielä kuulunut kevyesti sekoittaa ennen tarjoilua. Kysymys kuuluukin, kuinka monta desiä olisi tässä tapauksessa jäänyt avaamisen jälkeen tölkkiin?

Kommodorin vaahto on paksu ja laskeutuu pitsimäisesti lasin reunoille. Maku on ok, vähäisesti mämminen, ei kitkeryyttä. Lace suosittelee pihvin kera. Selvästi suomalaiseen makuun, eli helppoa juotavaa. Jotenkin jäi kuva hieman hampaattomasta ja harmittomasta juomasta, josta selkeä identiteetti oli hukassa. Tosin samaan aikaan nautittu salmiakki saattoi vaikuttaa makuaistimuksiin. Loppukaneettina parivaljakko totesi, että Kommodori ei ole janojuoma, mutta varsin pätevä ruokajuoma.