Brittein saarilla jatketaan. St. Peterin hunajaportteri erottuu muiden olutmerkkien joukosta pullollaan, joka on kopio 1770-luvun amerikkalaisen panimon pullosta. Höh, miksi amerikkalaisen, jos kerran panimo on kuulemma yli 700 vuotta vanha brittiläinen? Silkkaa erikoisuudentavoittelua sanon mä (Mace). No, erottuu kuitenkin.
Juoma sisältää ohraa ja vehnää, ja on nimensä mukaisesti hunajalla maustettu. Ja sen huomaa: jo pullosta nuuhkaistessa nenään leviää vahva ja herkullinen hunajan tuoksu. Tumma, ja matalavaahtoinen olut tuoksuu kuin teinisiideri, mutta maku ei ole lainkaan makea, vaan keskikitkerä ja Macen mukaan ”jotenkin epämääräinen”, eikä hyvässä mielessä. Lacen mielestä olut on kyllä hyvää, mutta Mace ei mausta diggaa, vaan lähinnä nuuhkii lasiaan. Mace, tuo vanha hunajatassu, on ristiriitaisten tuntemusten vallassa. Hänen mielestään St. Peters on testattujen oluiden parhaan tuoksuinen, mutta maku ei häntä miellytä. ”Humalaisen kitkerä!”, sanoo Mace. ”Maltaisen mämminen!”, vastaa Lace. TV:n ääressä nautittu pullollinen teki kuitenkin lopulta kauppansa, mutta tällä kertaa Lace oli kaksikosta ensimmäinen, joka lasinsa sai tyhjäksi.
Hunajaportteri on olutsnobille oiva juoma, joka erottuu varmasti sekä pullon, että tuoksunsa perusteella. Ei tarvitse väkisin yrittää löytää mausta rapeaa pähkinäisyyttä ja harmaakivikirkkoa. Kun ette kumminkaan löydä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.