Ameriikkaan kun päästiin, niin jatketaan siellä. Tai oli tarkoitus kumminkin, kun tämä olut koriin valittiin. Etiketistä kuitenkin kotona tavattiin, että Katrina-hurrikaanin tuhottua Dixien panimon New Orleansissa valmistus on siirtynyt ”EU:hun”, ja jakelusta vastaa englantilaisfirma. No, ei välitetä siit.
Dixie on vaaleankellertävää ja vähäisesti sameaa. Vaahto häviää nopeasti. Suutuntuma on aluksi vetinen, maku Lacen eksaktia määrittelyä käyttääksemme ”jollain lailla erilainen”, ja siinä on havaittavissa kevyttä kitkeryyttä taustalla. Mace kuvitteli tuntevansa vehnäolut-henkistä makua, mutta ohraa juoma vain sisältää. Alkoholi jää ”henkeen” kummittelemaan ja lämmittämään ja mallas maistuu kevyesti jälkimaussa.
Lacen mielestä Dixie on mielenkiintoinen ja hän joisi mielellään uudestaankin. Mace, tuo vanha mutrusuu, puolestaan jäi jälleen (jo perinteisesti) hieman epäileväiseen moodiin; jonkinlainen vetisyys maussa kuitenkin kiusasi. Ei mitään pahaa juomaa kuitenkaan, ja omaa selvästi oman luonteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.