Taas tartuttiin härkää sarvista ja siirryttiin hieman kontroversaalimpaan juomaan. Amerikkalaisen Flying Dog –panimon psykedeelisesti kuvitetulla etiketillä varustetun IPA:n alkoholipitoisuus on tymäkät 7,1%. Etiketissä siteerataan Hunter S. Thompsonia, jonka mukaan hyvät ihmiset juovat hyvää olutta. Päätimme ottaa selvää, millaiset ihmiset juovat Snake Dogia.
Juoman vaahto on runsas ja pysyvä, ja jää lasin reunoille, Lacen runollisin termein, kauniin pitsimäisesti. Kaunis pitsi sai Lacen haikailemaan Rauman Pitsiviikoille. Onhan se hienoa, että Lacella on ihan oma nimikkoviikkonsa. Onnekas on myös Mace, jolla on mahdollisuus ympäri vuoden nauttia säännöllisesti Mustan pitsin yöstä.
Krhm... asiaan.
IPA –oluet ovat karvaita ja väkeviä, koska alun perin niiden piti kestää laivamatka Intiasta silloin muinoin kun matka oli hieman nykypäiviä pidempi ja haasteellisempi. Siksi niihin laitettiin runsaasti humalaa ja korkea alkoholipitoisuus. Moni ensikertalainen maistelija varmasti kyseenalaistaa koko tradition mielekkyyden, mutta kyllä tällekin oluttyypille kannattajansa löytyy.
Snake Dog vaikuttaa selvästi juotavammalta kuin aikaisemmin kokeilemamme Punk IPA. Ehkäpä nielumme on jo tottunut? Juoma on kitkerää, mutta ei mitään ylikamalaa, ja itse suutuntuma on ihan ok. Tunnusomaisesti jälkimaku on pitkä ja kitkerä, ja jää pitkäksi aikaa nielun perille. Juoman korkea alkoholipitoisuus ei juurikaan maistu eikä lämmitä. Maku on raikas sinänsä, ja ehkäpä tällaiseen juomaan harjoittelun jälkeen tottuisi. Mutta jos nyt ei kuitenkaan.
”Ei ushkoishi yli seitshemn prhh… proshenttisekshi.”, Mace toteaa arvostelun lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.