13.7.2010

Kesäpolka –makea mansikalla maustettu omenasiideri




Elimäen Mustilan arboretumin elikäs 120 hehtaarin kokoisen puutarha-/puistoalueen edustalla myytiin myös Mustilan tilan viinejä ja siidereitä. Mukaan napattiin pullo Kesäpolka-nimistä makeaa mansikkasiideriä, jota hikisen puutarhavaelluksen jälkeen nautittiin illalla hotellissa. Puutarhavaelluksesta todisteena muutama kaunis lähikuva ohessa.

Juoma tuoksuu kuivalta siideriltä (vaikka on makea), ja on mansikkamehun väristä ja makuista. Tässä juomassa ei ole valmistusaineissa pihistelty eikä makua tarvitse arvailla ja mansikkasiideri tosiaan maistuu mansikalta. Jopa liiaksi: maku ei ole ”teinitekomakea” tai pirteä, vaan ”paksu” ja väkevän mansikkainen, hieman hapahko, ja jättää tahmaisen jälkituntuman. Aiemmin testatun Käki-katajaoluen katajattomuudesta on siis menty toiseen äärilaitaan ja annosteltu mansikkaa oikein kartanomitalla.

Duolla oli etukäteisiä epäilyksiä juoman suhteen, mutta ensimaistelujen jälkeen Lace oli kevyen positiivisesti yllättynyt. Mace, vanha mutrusuu, sitä vastoin nyrpisteli jo heti alussa. Lasin lähestyessä loppuaan Lacenkin suuhun väkevä ja paksun sokerinen mansikka alkoi maistua vähemmän hyvältä, eikä hän loppujenlopuksi meinannut saada kaikkea edes juotua. Pullotolkulla ei kyllä menisi millään. Liiallista väkevyyttä ihmeteltiin, ja todettiin, että juoma olisi toiminut paremmin lantrattuna.

Lacen drinkkivinkki: puolet Kesäpolkaa, puolet kivennäisvettä -> nautitaan alkumaljana.
Mace kiinnitti myös huomiota juoman nimeen: senhän pitäisi olla KesäpolkKa. Vasta kotona hän ymmärsi, että nimi tuleekin Polka-mansikkalajikkeesta. No, olipa hauskaa ja nokkelaa taas. Vanhan miehen nolasitte. Onko mieli nyt hyvä??






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.