2.3.2011

Olvi Karpalo lonkero 4,7%




Jonkinlainen karpalolonkkubuumi lienee meneillään, ja mikä ettei sinänsä; hyvinhän kirpeä marja juoman aromiksi sopiikin. Eri asia on se, kuinka hyvin taikka huonosti aromi on onnistuttu juomaan vangitsemaan. Tällä kertaa testissä Olvin tuotos, joka maisteltiin mustaviinimarjasiiderin jälkeen.

Siideriähän tämäkin voisi olla aivan yhtä hyvin, ja juoma onkin olemukseltaan hyvin samanlainen kuin edeltävä Kiss. Vaahdotonta punaista juotavaa siis. Tuoksu on makeahko, ja siitä voi kuin voikin erottaa häivähdyksen karpalon hapokkuutta, toisin kuin esim Karlensin onnettomassa karpalolonkussa.

Maultaan Olvi on vironsiideriä makeampi. Karpaloaromi on aika lailla piilossa, mutta sen verran sitä kuitenkin jää etenkin jälkimakuun, että kyllä tätä ihan karpalolonkerona/siiderinä voi myydä ilman kuluttaja-asiamiehen puuttumista. Kaksikko ei hurraa, mutta joutuu toteamaan, että juoma on ”ihan hyvää sinänsä”. Hiilihapotettu mehu tulee mieleen, eikä alkoholia mausta havaitse edes yrittämällä. Tätä voisi juoda lapsetkin, tai kesäkuumalla janoonsa pari purkkia yhtä kyytiä. Sen sitten tietää mitä siitä seuraa.

You’ve been warned.

3 kommenttia:

  1. Senkin raittiusvalistaja :)
    Maku oli todellakin sellainen että lapsikin saattaisi juoda kun luulisi mehuksi mutta tietenkään emme lapsille suosittele.
    Olikos tämä juuri se juoma jonka loppasuu-Lace hulautti kurkkuunsa Maceakin nopeammin?

    VastaaPoista
  2. Mace3.3.11

    Eiku se oli se Kiss... Tosin, vielä minuakin vanhempana loppasuuna et ehkä tässäkään hidastellut ihmeemmin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kultaseni, mukavaa että muistutit minua iästäni ;D *murrr*

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.