Vaellusmaihari uppoaa suonsilmäkkeeseen. Suopursujen huumaava tuoksu täyttää yksinäisen miehen aistit, kun hän lihakset kipeinä, mutta voimakkaina vaeltaa korpinevan halki kohti ikihonkien varjoa. Hän on luonnon kanssa yhtä, hänen aistinsa ovat kuin yllä kaartelevan korpin. Hän on Mies. Korven siimeksessä hän keittää nuotiolla nokipannullisen kahvia ja kaivaa repustaan palan ruisleipää. Päivän rasitukset ovat takana, on aika levätä, pieni hetki kuunnella luontoa. Jääkylmä olut sammuttaa vaeltajan janon. Päivettynyt kädenselkä pyyhkäisee ahavoituneita huul..."-Hei hetkinen! Mistä se ton kaljan muka sai?? Sehän oli vaeltanu koko päivän kuumalla suolla, miten sillä voi olla jääkylmä kalja?? Typerä mainos!"
Karhu Korpisavu. Nimikin uhoaa karua miehekkyyttä, jossa korpikuuset huminoi ja metsän kuningas ärisee. Vaan onko karhu sittenkin kesy? Tämä melko uusi olut oli Lacelle tuntematon, mutta Mace on sixpackin joskus tyhjentänyt. Hän muisteli maun olevan jännällä tavalla savuista ja tummaa, kuitenkin raikasta. Testipullo kuitenkin hieman laimensi muistoja. Lace ei huomannut juuri mitään savun makua, ja Macenkin suuhun juoma maistui jotenkin muistikuvia laimeammalta. Oliko kaikenmaailman punkkarikaljojen maistelu vienyt kyvyn erottaa kevyempiä vivahteita? Sitten Macen katse osui pullon kylkeen: Parasta ennen 27.4.2010. Meille on myyty vanhentunutta olutta! Katkeraa. Hetken suunnitelmissa on jopa viedä juomanjämät takaisin kauppaan valitusten kanssa, mutta uhon jälkeen seuraa nöyrtyminen ja kaksikko tyytyy osaansa.
Ihan hyvää tämä oli näinkin. Lacen mielestä sopi erittäin hyvin tuhdin pihvin kanssa, vaikka sitä ei testattukaan käytännössä. Ei ehkä metsän kuningas, muttei silti mikään teddykarhukaan. Murr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.