Loppu

3 ja puoli vuotta, 380 testattua juomaa, jumalattomasti tekstiä. Lacen vitsinä alkunsa saanut ja megalomaanisiin mittoihin päätynyt blogisarja päättyy tänään täältä tähän. Lace ja Mace päättivät lopettaa yhteistestaukset, ja koska blogi ilman toista testaajaa on silkkaa persoonatonta ja yksiulotteista palstantäytettä, loppuu myös bloginpito. Tiedetään, se on kamalaa. Niin on meistäkin.

Matkamme alkoholijuomien maailmaan antoi monta mukavaa hetkeä ja muistoa, ja vähäisesti myös juomien tuntemusta. Vastalahjaksi se toi myös välillä hivenen stressiä ja ison loven lompakkoon, mutta kokonaisuus oli aina plussan puolella. Vaikka emme päässeetkään tavoitteeseemme, eli sinne hottislistan 250:n parhaan joukkoon, saimme kuitenkin aikaan erään Suomen laajimmista alan blogeista, joka jää elämään kiusaksenne netin syövereihin kenties ikuisiksi ajoiksi. Saavutus kai sekin.

Mace kiittää Lacea testaus- ja muusta kumppanuudesta. Ilman sinua ei olisi ollut koskaan Amazing Dazea.
Kiitos kaikille kahdelle sponsorillemme, jotka lahjoittivat meille testipullon (kuten huomaatte, bloggaamalla voi todellakin tienata! Ja vaikka se toinen juoma olikin viimeisen käyttöpäivän ylittänyttä, niin kyllä se vielä ihan hyvin potki, ja pullosta sai myös 10 sentin pantin.)
Kiitos kaikille viidelletoista vakiolukijallemme. Voi vain kuvitella, kuinka valtavaksi yhteisöksi seuraajajoukko olisi paisunut sadassa vuodessa!

Ja kiitos sinulle, satunnainen lukija. Blogi saavutti parhaimmillaan 2000 kävijää kuussa. Eli aika helvetin vähän sinänsä, mutta täytyy myöntää, ettei markkinointimme ollut erityisen tehokasta ja määrätietoista, eikä konseptimme uudistuva.

Tilastonikkareille tiedoksi, että suosituin juoma oli Laitilan Oiva Skumppa, jonka testiä googleteltiin sivuiltamme 1288 kertaa. Muukin kärki oli varsin proosallinen: kakkosena Euro Shopper Lager (824 katselua), kolmosena Laitilan Oiva Skumppa Mansikka (816), nelonen Kurko Turbo lonkero (757) ja viides Somersbyn omenasiideri (548) jättäen täpärästi viimeiselle pistesijalle Pirkan sinisen lagerin (543). Kyllä ne on perusasiat, eikä kaikenmaailman kotkotukset, jotka ovat ihmisille tärkeitä, voimme tuloksista päätellä.

Here we are, now lay the burden down; we’re coming to the end of our road.
Sorrowful, yet glorious somehow, to be humming that one last ode.
So calm and still… it wasn’t all that bad, or was it now?
Fullfilled... it doesn’t only hurt to end it now.

Jääkää hyvästi ja nauttikaa kohtuudella. Päivitys ja päivystys päättyy, emme vastaa enää kysymyksiin.

Golden Cap Foxy 4,7%

Kyseessä vaaleanpunainen lime-mansikkasiideri. Tai ”siideri”. Pullosta ja lasista uhkuu pitkälle makea mansikka-aromi.

”Missä tässä se lime on?”, ihmettelee Mace maistettuaan. Juomassa on erittäin makea mansikan maku, eikä muita vivahteita tahdo juuri löytääkään. Karkkimainen, periaatteessa ”hyvä” ja vahva aromi, mutta liian makea tosikäyttöön. Todellista siideripissisten herkkua.

Juomaa kaupataan maustettuna omenasiiderinä, mutta todellisuudessa se sisältää ”hedelmäviiniä”, omenamehutiivistettä ja mansikka-aromivalmistetta. Ei sis todellakaan ole omenasiideriä, taikka siideriä ylipäätään. Kaksikko rankkaa juoman limuviinojen sekalaiseen seurakuntaan. Ilmeisesti siideri-termillä ei ole mitään mallisuojaa tai EU:n määritelmää, vaan pulloon saa kirjoitella mitä vain.

Anyway, makeaa mansikkaa rakastavalle Foxy lienee oiva valinta. Alkoholin mausta ei tarvitse kärsiä, eikä limenkään. Sokeria juomassa on huumaava määrä. Hello Kitty.

Spitfire Kentish Ale 4,2%

Tölkin tunnuslause ”Bottle of Britain” naurattaa Macea, ja siksi hän ottaa hyllystä tämän oluen, joka on erään hänen kaverinsa suosikkeja. Olut on tumman meripihkan värinen ja siinä on paksuhko, mutta lopulta suht vähäinen vaahto. Tuoksu on kuin kesäisen havumetsän, varsin maukas ja kukkea. Lace ei ensin Macen maalailua uskonut, mutta tölkin suusta tuoksuteltuaan oli valmis hyväksymään hänen mielikuvansa.

Valitettavasti maku ei testaajien mielestä yllä samalle tasolle. Päälimmäiseksi vaikutelmaksi jää hiukan metallinen kitkeryys, jota riittää vielä jälkimauksikin. Vahvasti humaloitu, raikas ja puraiseva, mutta ei tämä nyt suosikiksi noussut.

Lace totesi, ettei Spitfire ollut hänen juttunsa, ja Macekin olisi toivonut hieman lisää pehmeyttä. Nyt vaikutelma oli liian tymäkkä ja kitkerä.

Affligem Blond 6,8%

Ruotsinlaivalta tuotu väkevä belgialaisolut, joka tosin on valmistettu Tsekissä Heinekenin tehtailla. Eihän siinä monta sataa kilometriä välissä ole, mitäpä sitä tuommoisista niuhottamaan. Juomaa on kuulemma valmistettu luostarissa jo vuodesta 1074 lähtien, joten perinteitä piisaa, ja homman luulisi olevan hanskassa.

Pullossa havaitaan uiskentelevan hiutalemaista sakkaa, ja vaikutelma on kuin suovedellä täytettyä joulupalloa ravistelisi. Onneksi ei ravisteltu, sillä ihan nätisti aukaistunakin vaahto tuppaa nousemaan aivan omia aikojaan pullosta ulos. Juoman valmistukseen kuuluu jälkikäyminen pullossa, ja se aiheuttaa tuon ylösnousemuksen.

Affligem on siis vaaleahkoa ja sameaa, ja ohuella vaahtohunnulla varustettua. Juoma maistuu yllättäen vehnäoluelta, vaikka sisältää pelkästään ohraa. Mace olisi voinut lyödä sokkotestissä päänsä vetoa, että kyseessä on vehnäolut, mutta ei sitten. Ei me paljon olla tässä harrastuksessa edistytty näköjään. Joka tapauksessa kumimainen aromi dominoi makua.

Alkoholin suhteen maku on melko mieto, vaikka prosentteja on paljon. Juoma puraisee hyvin, sitten seuraa tuo vehnäinen/kuminen aromi, joka päättyy lopulta kitkerähköön humala-aromiin. Raikas ”lagermainen” olut, tuskin kaikkien makuun, mutta monelle maistunee yhtä kaikki, kun on yli tuhat vuotta kannattanut vääntää.

Wild Thing Lime Coconut 4,5%

”Hedelmäviini juomasekoitus” on etiketin mukaan tämän juoman laji. Tuttavallisemmin siis limuviina. Valmistuttajana on uusi tulokas, kokkolalainen BS-Nordic. 275ml:n panttipullossa myyty lähes väritön aine testattiin saunaa lämmittäessä. Juomassa on eräistä Lidlin juomista tuttu kätevä kierrekruunukorkki.

Tuoksu on hyvin vähäinen, ja tuo kaukaisesti mieleen kookoksen. Maku taas on aika kirpeä, ei sitruunainen vaan vieläkin väkevämpi. Kookosta ei juurikaan erottanut, mutta se ei haitannut testiparia yhtään, sillä kumpikaan ei ole kookosjuomien ystävä. Mahdollisesti kevyen kookosaromihäivähdyksen voi niellessä erottaa.

Juoma on toki hyvin makeaa, mutta selvästi kuitenkin kirpeämpi kuin monet vastaavat juomat. Limen väkevyys oli saatu hyvin esiin, ja tästä pisteet Wild Thingille. Sinänsä silkkaa limsaa ja tahmaa tehokkaasti kurkkua. Loppujen lopuksi juoma kuitenkin maittoi erittäin hyvin, vaikka ensihuikka saikin hiukan mutristamaan huulia. Vähän aikuisempi limuviina, nyökyttelevät testaajat.

Henry Weston’s Vintage Perry 2011 7,4%

Jämäkkäprosenttinen päärynäsiideri Lacen palvomalta valmistajalta nautittiin onnistuneen autoremontin kunniaksi. Tai oikeastaan ”korjaajana” toiminut Mace ei ollut varma, tekikö itse asiassa mitään auton korjaamiseksi, mutta käyntiin se lähti, yhtä kaikki. Loppukesäisellä terassilla nautittu siideri on melko vaaleankeltaista juomaa, jossa on mieto tuoksu.

Mieto on makukin, yllättävän mieto. Päärynä antaa aromiin mukavaa pyöreyttä, loppuhaikuna häivähtää väkevänkirpeä aromi, jota jää hieman jälkimauksikin. Korkeita alkoholiprosentteja ei kyllä arvaisi, eli juoma on monien muidenkin Westonien tapaan melko petollista, koska sitä on niin helppo kipata.

Mace tykkäsi tästä juomasta enemmän kuin vastaavasta omenasiideristä, jonka maku oli pistävämpi. Tämä puolimakea aito siideri on hyvä juoma, pakko todeta. Eikä muistuta millään lailla kaupan halpishyllyjen ”päärynäsiidereitä”, jotka ovat paremminkin lonkkuja.

Badger Fursty Ferret Kentish Ale 4,4%

Englantilainen ale, jonka Mace nappasi hyllystä siiderinä. Vasta pulloa avatessa tajuttiin, että kyseessä on olut. Menee sitä viisaskin vipuun toisinaan. Tyhmemmät tietysti vielä useammin.

Juomassa on hieno kullanruskea väri, vähäinen tuoksu ja kermainen vaahto, joka ei ole kovin pysyvä. Maku on kevyt ja maukas alen maku, ja molempien testaajien mielestä yksiselitteisen hyvää. Raikas ja tasapainoinen, kevyt mutta aromikas. Kerrassaan maukasta. ”Oikein hyvää”, toisteli Lace.

Etiketti kertoo mausta löytyvän jopa appelsiinia, mutta ehkäpä tämän havaitseminen vaatii jo kultivoituneempia makusilmuja. Siltikin olut oli raikkaan hedelmäinen, ja pitkästä aikaa molempien testaajien yksimielisesti tykkäämä. Kaupassa oli 3 muutakin Badgerin juomaa, hinnaltaan n. 4e / ½litran pullo. Ehkäpä niitäkin voisi kokeilla.

Suntory Rich Malt 5,0%

”Enjoy rich taste in relaxing time”. Kömpelö englanninkielinen mainoslause koristaa tätä muinaista japanin tuliaista, eli viisiprosenttista lager-olutta. Siis sen tölkkiä. Tölkin takapuolta taas koristaa epäolutmaisesti kirsikkapuu, mutta sopiihan se toki japanilaiseen juomaan.

Juomassa on hyvin kirkas väri ja vahva vaahto, eikä se tuoksu juuri miltään. Makukin on melko mauton ja vähäisesti humaloitu. Aiemmin testatussa Grillimaisterissa tuntui olevan selvästi enemmän potkua. Tyypiltään olut on ehkäpä ”gold”-tyyppinen moneenkertaan suodatettu lager. Ei millään lailla pahaa, mutta makua voisi kyllä olla enemmän. Ehkäpä Japanissa ei juoda kovin väkeviä oluita. Rich Malt on melkoisen liioitteleva ilmaisu.

Tämä juoma ei jättänyt ihmeempiä muistikuvia, olipahan vain taas yksi tavallinen hyvä lager.

Koff Rock III 4,7%

Tämän köyhän miehen vastineen Motörhead –oluelle testasi Mace jo aikaa sitten, mutta hukkasi sekä kuvan, että testipaperit jonnekin, joten olihan se testi sitten pakko suorittaa uudestaan. Kotiteollisuus-orkesteria sponsoroiva olut tarjoaa etiketin mukaan rock-asennetta ja Magnum-humalaa.

Juoma vaahtoaa paksusti, muttei vaahto erityisen kestävä ole. Väri on täyteläinen ja tummahko. Juomasta kohoaa hiivainen oluen tuoksu, jonka voikin kuvitella johtavan ajatukset hikiselle backstagelle keikan jälkeen.

Makua juomassa on kenties hieman runsaammin kuin normi-Koffissa, mutta mikään erityisen puhutteleva makukokemus ei ole. Enemmän kuitenkin potkua kuin ruotsalaisten Motörheadissa. Oli tuo Magnum-humala sitten mitä hyvänsä, ei se ainakaan muistuta ”jalohumaloita”, vaan antaa hyvin suomalaiskansallisen vaikutelman, mikä nyt tietysti juoman luonteeseen sopiikin. Jälkimakua juomassa ei ole juurikaan, ja muutenkin olut menee alas enempiä irvistelemättä.

Varmaan maistuu niin backstagella kuin lavan edessäkin, vaikka ei sitä rock-asennetta nyt valtavia määriä löytynyt. Ehkä hiukan juurevampi maku kuin perinteisessä Koff kolmosessa.

Stonewell Dry Irish Craft Cider 5,5%

Lisää irlannintuliaisia. Siideri, jonka resepti on etiketin mukaan yksinkertainen: viittä lajia irlantilaisia omenoita pestään, puristetaan ja mehun annetaan käydä. Ja siitä se sitten syntyy, tämä ”McKennas’ Guides Best In Ireland 2013” (whatever this is) –arvonimellä palkittu juoma.

Siiderin väri on täyteläisen kullankeltainen. Tuoksu on vähäinen, mutta raikas. Raikas on makukin, voisi kutsua jopa kirpeähköksi, ja se päättyyy hieman kitkerään loppuhenkoseen. Vahva, jopa väkevähkö aromi. Ei liian kuivaa, mutta jollain lailla väkevä ja hapahko, ehkäpä testitiimin makuun liiankin väkevää juomaa.
Vaan juotua tuli sekin pullo.

Grillimaisteri III 4,5%

Lidlissä oli juhannuksen korvilla sixpackeittäin myynnissä uutta Grillimaisteri –olutta. Tähtäys siis kesän mökkikaljamarkkinoille, ja hinta hyvin edullinen. Juoma on valmistetttu Suomessa, mutta sen tarkemmin ei valmistajaa valoteta. Tölkki kehuu oluen olevan voimakkaasti humaloitua.

Juomassa on suht ok väri, ei kovin halju. Vaahto on runsas. ”Haisee kaljalta”, toteaa testitiimi tuoksusta asiantuntevasti. Niin.

”Ei tää nyt ihan tavan kaljalta maistu”, väitti Lace, mutta Mace ei maussa havainnut mitään kovin erityistä. Eipä silti, että maku mikään huono olisi ollut. Erityisen vahvasti humaloitua juoma ei kyllä tuntunut tölkin lupauksesta huolimatta olevan.

Lace pysyi väitteessään, ettei Grillimaisteri maistunut ”tavalliselta Karhulta”, vaikkei asiaa sen paremmin osannutkaan perustella. Mace ei löytänyt kovin erikoista makua, mutta maku, jonka hän löysi, oli hyvä raikas lager. Hyvä hinta-laatu –suhde, päättelivät molemmat.

Thatcher’s Gold cider 4,7%

Ihan suomalaisessa panttitölkissä myytävä uutuussiideri, joka lupaiili olevansa medium dry Somerset cider. Väri vastaa juoman nimeä, se on todellakin kullankeltainen. Tuoksua on aika vähän. Maku on raikas, konstailematon, mutta myös hieman aromiton. Melko samankaltaista kuin aikaisemmin testattu MacIvors, mutta sen jälkikitkeryys puuttuu.

Thatcher’s Gold on selvästi suunnattu tavalliselle kuluttajalle, joka etsii perinteistä englantilaissiideriä. Juoma on helppoa juotavaa, ja mediumiksi melko kuivaa. Makua olisi voinut enemmänkin olla. Kaupalliseen makuun tehty aito siideri. Perussettiä.

Glow Peach & Apricot Cider 6,0%

Alkosta löytyi vahva, mutta tyttömäisen lookin omaava ruotsalaissiideri. Vaaleanoranssista juomasta kantautuu pitkälle vahva persikan ja aprikoosin makea tuoksu. Makukin on todella vahvan persikkainen, ja varsin aidon oloinen. Hyvin makea, mutta samaan aikaan jopa väkevä, ei kuitenkaan alkoholinen.

Lacen mielestä ”jotenkin jännää”, ja Macekin antaa pisteitä juoman luonteelle. Suurta annosta tätä siideriä ei kuitenkaan tulisi juotua yltiömäisen makeuden vuoksi. Paremmin se sopii joksikin drinkin osaksi tai pikkuryypyksi. Macella juoma alkoi tökkimään jo ennen kuin pieni lasi oli lopussa.

Glow on väkevä tyttösiideri, ei siis lainkaan aito siideri, vaan hyvin makea. Prosentit ovat kovat myös, vaikka niitä ei ihmeemmin maista. Tiimi antoi krediittiä varsin aidosta mausta. Etiketin tarkka lukeminen löi kuitenkin tiskirättiä naamaan: siideri sisältää omena- ja päärynäviiniä ja aromeja. Ei persikkaa eikä aprikoosia lainkaan.

Smithwicks’s Draught 3,8%

Lace nautti irlanninmatkallaan paikallessa pubissa useammankin pintin tätä kevytprosenttista draught-olutta. Kehuipa vielä ja toi yhden tölkin Suomeenkin.

Juoma on ruskeaa, eikä vaahtoa eikä tuoksukaan paljon.
Maku aika kevyt, maltainen. Ei paljon humalaa ja muutenkin jotenkin laimea fiilis, tosin draughtit ovat tämän tyylisiä. Lace alkoi puolustamaan, että juoma oli maistunut pubissa paremmalta, ja oli kuulemma hyvä vastapaino Guinnessin raskaudelle. No, kai sitä muutaman tuopin jälkeen maistuu melkein mikä vaan, virnuilee tähän Mace. Ja toisaalta, pubioluessa on voinut olla esimerkiksi enemmän prosentteja kuin tässä tölkkiversiossa.

Smithwick’s on hyvin helppoa juotavaa, mutta erityisesti Macen olut jätti jotenkin kylmäksi. Jälkimakua ei jää, ja muutenkin juoma menee alas jotenkin huomaamattomasti. Vaatii ehkä totuttautumista, kun on tottunut lagereiden puraisuun. Toisaalta olut on voittanut Monde Selection kultamitalin vuonna 2010, joten ei kai se sitten ihan surkeaa olla voi. Vaikka kyllähän noita mitaleita on näköjään voittanut yks sun toinen.

Coors Light 4,0%

Stephen Kingin kirjoissa juodaan usein Coorsia, ja kirjailija on antanut ymmärtää oluen olevan jonkinlainen laimeuden ja mauttomuuden huippu. Juoma osui eteen marketissa, joten voitiin testata, pitikö käsitys paikkaansa. Juoman etiketin pitäisi reagoida kylmässä. Kun vuoret muuttuvat sinisiksi, on tarjoilulämpötila oikea. Jääkaappikylmyys ei näköjään riittänyt, mut ei välitetty siit.

Kysessä on siis usalainen juoma, mutta tämä pullo oli tuotettu UK:ssa. Olut sisältää sekä ohraa että vehnää. Väriltään se on hyvin laimean keltaista, vaahto on kuitenkin aika ok.

Tuoksussa on ”jotain hassua”, väittää Lace, mutta ei osaa sitä sen paremmin avata, joten kommentti on itse asiassa melko turha=) Maku on todellakin melkoisen olematon, vähäinen vehnän aromi häivähtää, mutta juuri mitään muuta ei sitten maistajien makunystyrät mausta tavoitakaan. Jälkimakukin on aivan olematon. Jano- tai ryyppäyskaljana menee (huurteisena) hyvin, mutta on tämä kyllä aika aneeminen juoma. Kyllä oli Kuningas oikeassa.

Jos et pidä oluen mausta ja sinulla on silti joku pakkomielle juoda olutta, kokeile Coorsia.

Kopparberg Naked Apple Dry 4,5%

Heti Xtran perään siirryttiin lahden länsipuolelle, jossa tunnelma on aina hiukan vapaamielisempi. Niinpä siellä tehdään uutuussiideriä alastomista omenoista. Ne on koettava.

Juomassa on selvästi täyteläisempi ja syvempi väri, tuoksua ei tässäkään paljon ole. Makua sen sijaan huomattavasti enemmän, ja kaikeksi onneksi juoma myös maistuu omenalta. Etiketissä luvataan siiderin olevan dry, mutta kuten muidenkin Kopparbergien kohdalla, asteikko tuntuu alkavan puolimakeasta. Ei siis kovinkaan kuivaa. Juoman tuoteselosteessa mainitaan omenaviinin lisäksi omenamehu, ja se saattaa antaa makuun lisää autenttisuutta, ja ehkä tuota makeansorttista täyteläisyyttäkin.

Ei tämä nyt mitään maailman ihmeellisintä ainetta kuitenkaan ole, vaikka vaikutelma onkin Xtraa laadukkaampi. Perusravintolasiideriä, ja ihan ok juoma sinänsä. Heille, jotka eivät välitä ”aidoista” siidereistä, on Kopparberg varma valinta.

X-tra Omenasiideri 4,7%

Halpislaarin sidukka testattiin seuraavaksi. Hyvin haaleanvaalea ja lähes tuoksuton juoma on kyseessä. Mace kaataa Lacelle lasillisen ja odottaa kommenttia. Lace: ”Hmmm… ei oo pahaa. Onks tää päärynää?” Mace: ”Ei oo ku omenaa…” Lace: ”Jaa…?”.

Maku ei ole paha, eikä voimakas, mutta siinä on todentotta kuin hiven päärynäaromia mukana. Tuoteseloste ei ratkaisua tarjoa: sen mukaan maun takaavat omenaviini ja ”aromi”. Aromia, oli se sitten omenaa tai päärynää, ei kuitenkaan kovin paljon ole, ja nielessä sekin vähä häviää melkein olemattomiin. Lacelle kuitenkin kelpasi: ”Ei hassumpaa”, oli hänen konkluusionsa. Odotuksiin nähden juoma olikin raikas ja harmiton, jos kohta aika olematon. Ja oishan se tietty kiva, jos erottaisi, onko lasissa omena- vai päärynäsiideriä, mutta ehkä tämä menee vain testaajien heikkolaatuisten makusilmujen piikkiin.

Xtra on puolimakea helppo terassijuoma, joka ei suuria elämyksiä tarjoa, mutta menee hellepäivän helpottajana eikä maksa hirveästi.

Baltika nr. 9 Extra Lager 8,0%

Venäläisiä oluita ei taida vielä olla ollutkaan maisteltavina, joten se vahinko korjataan nappaamalla Alkosta iso ja miehekkäästi alkoholia sisältävä pietarilainen lager. Kotona huomataan pullon korkin olevan jotenkin valmiiksi lommolla, mikä harmittaa Macea, koskapa hän toimittaa testipullojen korkit varovaisen avauksen jälkeen kaverinsa valtaisaan kokoelmaan. No, lommosta huolimatta juoman aromit ovat pysyneet pullossa. Kaiketi.

Baltika on hyvin vaaleaa ja runsasvaahtoista, ja siinä on hyvin vähäinen tuoksu. ”Onpa jännä maku”, toteaa Lace ensihuikasta. Toinen ja kolmas huikka alkavat kääntää arvioita negatiiviseen suuntaan. Vaaleaksi lageriksi aromi on kieltämättä hivenen erikoinen: jopa salmiakkisia sävyjä, yrttejä ja tymäkkä alkoholinen loppunielaisu. Mieleen tulee sairaalan desinfiointiaine, mikä väistämättä laskee pisteitä.

Jälkimakua ei kauheasti ole, mutta alkoholisuus saa epäilemään, että juomaan on lisätty viinaa. Humala tai mallas ei juurikaan maistu, vaan erikoinen väkevä yrttisyys, mikä sinänsä on omaperäisyydessään plussaa, mutta makuna aika karu. Jollain lailla raaka ja hienostelematon juoma.

Ei saanut testaajapariskuntaa kaipailemaan toista pulloa, vaan juoma laski aikalailla hitaasti, mikä vaalean lagerin kyseenollessa on harvinaista. Lace jopa ehdotti juoman lopun heittämistä lavuaariin, mutta ei tämä nyt sentään ihan niin pahaa ollut.

MacIvors Traditional Dry Cider 5,6%

Lace poikkesi tällä kertaa Irlannissa, ja palasi sieltä iloisena, sekä kassit kilisten. Kesäloman alkua juhlistamaan korkattiin perinteiseksi irlantilaiseksi siideriksi mainostettu MacIvors. Reseptin kerrottiin olevan yksinkertainen: kypsät omenat kerätään, puristetaan ja lisätään hiivaa sekaan. Ja sitten vain odotellaan. Sillä hyvä.

Siiderin väri on vaaleankellertävä, ei oranssiin vivahtava kuten Magners ja John Kepplers. Tuoksu on hyvä ja kirpeähkö. Kuivaa ja perinteistä, voisi sanoa mausta. Omenan aromi ehkä vähän ohut. Lopussa tulee esiin kevyesti kitkerä häivähdys.

Aika lailla tavallisen makuista aitoa siideriä, josta joku viimeinen silaus tuntuu puuttuvan. Omenan maku olisi voinut olla täyteläisempi ja kitkerähkö jälkiaromi ei täysin tyydyttänyt. Silti ihan kelpo perussiideri.

Mattilan Marjatilan Hiisider 4,6%

Huittislaisen Mattilan Marjatilan juoma ei varmaan tule vastaan joka kaupassa. Lacea oli kumminkin tullut, joten juoma otettiin testaukseen. Ilmeisesti juoma ei ole nimestään huolimatta varsinaista siideriä, vaan ”skumppaa”. Etiketin mukaan siis ”puolikuiva poreileva mansikka punaherukka marjaviini.” Kielioppi kannattaisi tarkistaa seuraavaan painokseen.

Juoma nautittiin niin nopeasti, että kuva saatiin vasta tyhjästä pullosta, mutta punaista se on väriltään ja kuohuu. Tuoksu on puutarhamansikan, maku samoin. Väkevä mansikka dominoi aromia. Makeutta saisi olla ehkä hieman lisääkin. Nyt vaikutelmaksi jää käynyt, hiukan hapan puutarhamansikka, eikä se ole testitiimin mielestä ihan kaikkein paras mahdollinen aromi. Varsin aito ja luonnollinen se kyllä on.

Hiisider on mansikkamehumaista ja hivenen tahmeaa. Alkoholia ei juurikaan havaitse ja jälkimaku on hapan. Punaherukkaa ei mausta tahtonut havaita, ellei sitten juuri se antanut tuota hapanta vaikutelmaa. No, viinit tietysti usein ovat hiukan happamia. Raikas juoma, mutta ei ihan kärkikastia meidän mielestä.