20.2.2013

Kopparberg Lakka Light 4,5%




Parivaljakko harrastaa eksoottista kaupunkihotellimatkailua. Tutuiksi ovat tulleet niin Rauman, Kouvolan kuin Forssankin rokonarpiset äidinkasvot. Seuraavia neljää testiä varten kaksikko palasi tuttuun forssalaiseen hotelliin, missä ei edelleenkään ollut jääkaappia huoneessa. Ikkunasta roikottaminenkaan ei nyt onnistunut, joten juomia jäähdytettiin vessan lavuaarissa vesihauteessa. Ensimmäisenä kokeiltu lakkasiideri oli hitusen ylilämmintä, ja nautittiin jo tutuiksi tulleista lasisista hammasmukeista.

Runsaasti kuohuva juoma on hyvin vaaleaa, eikä juuri ihmeemmin tuoksu.
Lace, joka viime ajat on ollut testeissä hyvin positiivinen, maistoi ensin, ja sanoi: Hyi, ihan hirveää. Myöhemmin hän myönsi, että toki objektiivisesti katsoen pahempaakin oli joskus maistettu, mutta tuomitsi silti juoman tyystin. Hän ihmetteli, mitä maussa oli haettu, ja miten lakan aromista tunnistaisi, jos ei tölkistä lukisi. Päätyi siihen, että tarpeeksi kauan arvailemalla.

Juoma on hyvin makean aspartaaminen, muistuttaa eniten omenasiideria. Tahmeaa, limaista ja aika ällöttävää kaikin puolin. Maku ei ole hirveän voimakas, mutta silti. Halvan ja huonon makuista. Meni alas kuitenkin, kun ei hotellihuonekaan mikään sviitti ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.