7.3.2011

Keisari Luomu 4,5%


Taitaa olla ensimmäinen arvosteluun päätynyt luomuolut tämä Nokian panimon juoma. Tölkki, ja etenkin sen kuva herätti Macessa ihmetystä: miksi suomalaisen luomuoluen etiketissä on kuvattuna neekerimajoja, joista kaikaa iloinen laulu? Tölkin väritkin viittasivat hänen mielestään jonnekin savannille. Lace oli kuitenkin tarkkanäköisempi, ja kertoi, että ”majat” olivat kuhilaita, jollaisia kuulemma hänen lapsuudessaan oli. Mace tunsi jonkinlaisen sukupolvien välisen kuilun, mutta piti suunsa kiinni.

Itse juoman ominaisuuksiin palataksemme: Keisari on suodattamaton olut, mutta koska se oli saanut odotella jääkaapissa, oli ensimmäinen lasi melko kirkasta. Tölkin viimeiset tipat olivat melko sakkaisia. Vaahto on runsas ja melko pysyvä.

Juoman pitäisi olla pils-tyyppistä, mutta Mace, joka aikaisemmin on kehuskellut pilsintunnistamistaidoillaan, ei kyllä tyyppiä osaisi sokkona nimetä. Valittaen pitää todeta, etteivät loppasuut ole ilmeisesti vuodessa lainkaan jalostaneet kykyjään.


Makua ei suussa ole juurikaan, juoma on pistelevän raikasta ja siinä on kevyt humalan jälkimaku. Lacen mielestä olut on ”ihan hyvää”. Joku normaalista hivenen eroava sävy juomasta löytyi, mutta kumpikaan ei saa sitä sanoiksi puettua. Aika pehmeää kuitenkin, ja lisääkin tätä kyllä voisi juoda.

2 kommenttia:

  1. Auts, olenkohan rasistinen, kun tämä nauratti ihan hirmuisesti...

    VastaaPoista
  2. Paula, emme tuomitse sinua :) Mutta todettakoon, että meillä käytiin pieni perheneuvottelu siitä, onko *piip*maja asiallinen sana vai ei. Ymmärrän Macen mielikuvan mutta silti ;)

    Ja Mace-rakkaani, et sinäkään enää mikään nuori ole ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.