19.12.2010

Karlens Talvisiideri 4,7%


Vaikka Mace oli jo pyhästi vannonut, ettei koske Karlensin tuotteisiin, jotka eivät ole laadullaan vakuuttaneet, sai lähestyvä juhla ja ennen kaikkea Lacen vierailu hänet heltymään. Koskapa haluamme seurata aikaamme sekä kalenteria, tahdomme tietenkin testata joulun aikaan joulujuomia.

Glögisiiderin vertailukohteeksi sopi siis Karlensin ”kanelin makuinen omenasiideri”, joka tölkin mukaan on sekä original, että limited edition, mikä tuntuu jotenkin ristiriitaiselta.

Aikaisemmin testatuista Karlenseista poiketen oli siis kyse siideristä, eikä lonkerosta. Noh, katsotaan ja maistetaan…

Juoma on hyvin vaalea, lähes väritön, eikä vaahtoa oikeastaan lainkaan. Lacen ensisiemaisu tuottaa lauseen: ”Ihme tunkkanen maku, kaneli ei maistu yhtään”. Maku onkin jotenkin omituinen ja vaikeasti kuvailtava, ja sitä on ylipäätään melko vähän. Kaipa siinä kanelia on esanssipurkista haettu, mutta ei ole oikein onnistunut. Eipä juoma oikein miltään haisekaan. Kevyesti tahmainen juoma maistuu Lacen mielestä hetkittäin ihan vaan seisoneelta vedeltä. Macekin, tuo vanha mutrusuu, nyrpisteli tälle keitokselle. Aika omituinen juoma kaiken kaikkiaan. Ei jatkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.