6.9.2011

Karhu Ruis 4,6%



Koska Lacella vaan on vauvakuumetta, eikä hän ehdi keskittyä muuhun, pitää Macen hoitaa rankka testaus taaskin ominpäin. Ei tässä auta pitää pitkiä taukoja, muuten lukijat suuttuu, tuumii hän huolestuneena. Lisäksi Mace on päättänyt hankkia Lacelle askartelua varten paljon tämän pyytämiä tölkin avausklipsuja, tukeehan hän Lacen neulonta- ja muitakin harrasteita. Siispä nyt testataan jälleen uusi juoma, suodattamaton uutuus Karhulta: ruisolut.

Tuoksu juomassa on ihan tavallinen. Väriltään tummaa, paksuhko vaahto tasaantuu ja laskee melko nopeasti jättäen ohuen pitsimäisen hunnun. Ennen ensihuikkaa testaaja havaitsi, että ainakin banaanikärpäset pitävät Karhusta; niitä ilmestyi kuin tyhjästä tölkin ympärille leijumaan.

Mace ei kuitenkaan ole juomasta yhtä innoissaan kuin kärpäset. Karhu ei ole maultaan kovin kummallista. Ei maltaista tai paksua, vaan melko perinteisen oloinen keskihumaloitu tumma lager tuli mieleen. Jälkimakua ei juuri jää, ja vaikka makua on ehkä perusmarkettikaljaa enemmän, ei se ole millään lailla mieleenpainuva tai erityisen runsas. Ruista ei Mace kyennyt mausta tunnistamaan, vaikka se etiketin mukaan kovasti maistuukin (sivuhuomautus: nää on hauskoja nää ”isänmaalliset” ”maistuu aito suomalainen ruis”-mainoslauseet).

Kyllä tämä enemmän markkinointikikkailulta vaikuttaa, kuin omalta, tunnistettavalta juomalta. Tuskin nousee suosikiksi. Korpisavu oli parempaa ja omaperäisempää. Tölkki on ihan tyylikäs kyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.