29.8.2011

Hartwall Sininen III 4,5%



80-luvulla Mallasjuoman Lahden Sininen oli eräs oluiden perusmerkeistä. Sitten Hartwall osti Mallasjuoman ja Lahden juomat katosivat. Vuonna 2008 Hartwall alkoi kuitenkin taas tölkittää Sinistä, jopa Lahdessa, mutta juoma on auttamatta jäänyt marginaaliin. Tunnettuutta ei lisää normaalia korkeampi hintakaan. Mace löysi tölkin marketin kylmäkaapin nurkasta.

Samalla oli mahdollisuus testata Lacen kirpputorilöydöt: pienet oluttuopeiksi sopivat sinappipurkit. Kuva ohessa. Tai yksi niitä vain testattiin, koska Mace oli ainoa testaaja.
Juoma on hyvin vaaleaa ja paksuvaahtoista. Vaahto jää pitsimäisesti lasin reunoille. Ja mikä on hassua, Wikipediassa lukee, että olut on vaahdoltaan niukka… Eikä ole.

Tuoksussa on häivähdys sitrusmaista hedelmää, mutta se on suht tavanomainen kuitenkin. Maku: kyllä tämä melkoisen tavallista suomi-olutta on. Kielellä puree hyvin, makua suht runsaasti, vähäinen kitkeryys, kevyt jälkilämpö. ”Finest Finnish Beer” leuhkii etiketti, mutta ei tämä nyt kovin erikoista ole. Tuskin Mace erottaisi sokkotestissä tätä mistään bulkkilagerista.

Hinnanero ei oikein ole perusteltavissa. Mahtaako juoma ratsastaa ja olla hengissä vain joidenkin jääräpäiden nostalgialla, kun saunajuomana on aina ennenkin ollut Sinistä, eikä muita viitsitä edes kokeilla? Ei pahaa, muttei parastakaan, on testaajamme konkluusio.

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvältä tuo pikkutuoppi näyttää. Vetoisuudeltaan varmaan hiukan liian pieni siihen, mitä olin ajatellut, mutta toisaalta sinappipurkit on nostalgiaa. Kolmen desin vetoinen tuoppi olis mun mielestäni optimaalinen.

    Pusuja ahkeralle bloggaajatestaajalle ;-*

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12.1.12

    Tiesittekös muuten, että nuo tuopit ovat ilmeisesti Tapio Wirkkalan Riihimäelle suunnittelemat sinappituopit. Eli melko kiva löytö :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä tiedettiin, ettei ne oo ihan mitä tahansa tuoppeja. Tosin Wirkkala tais olla uusi tieto. Meillä on kolmaskin tuoppi ja siinä on vielä alkuperäinen sinappitarra jäljellä. Kummallakin meistä on vainua vanhalle tavaralle ja keräilylle, mutta astiat ja lasi on erityisesti Lacen osaamisen ydinaluetta. Joten Lace ei paljoa hätkähtänyt vaikka Mace ehkä katsoi hitusen tavallista pidempään kun Lace hihkui löytäessään tuopit joltain kirpputorilta kesällä, jossain Pohjois-Savossa saatettiin silloin olla.

    On aina ihanaa, kun aivan tavallinen arki-design ilahduttaa silmää ja sielua.

    VastaaPoista
  4. Ryntäsin oitis kaapille tarkistamaan, mitä etiketissä lukee=) "Sinetti Sinappia / Sigill Senap / Paulig Hki:Hfors / 250g / N:o 2282". Pohjassa kohokuviona R1.
    Kaveri kun kävi ja näki tuopit, oli hänen toteamuksensa: "Mistä löysitte NOIN rumat tuopit??" =))

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.