12.8.2011

St Feuillien Cuvée de Pâques 7,5%




Melko pitkäksi aikaa jääkaappiin unohtunut belgialaisolut, jonka testaus siirtyi kovien prosenttien luoman mielikuvan vuoksi: kyseessä ei olisi mikään helppo saunakalja. Lopulta aika oli kypsä, ja voitiin testata pitivätkö kuvitelmat lainkaan paikkaansa.

Juoma on kotisiman väristä ja näköistä sameaa ja runsaasti vaahtoavaa. Tuoksua ei ole juurikaan. ”Tuntuu jotenkin paksulta suussa”, kertoo Lace ensisiemauksen jälkeen. Maussa kaksikko havaitsi rusinaa, mallasta ja ehkä jotain kevyttä makeutta. Kitkerää tämä ei ole ja oikeastaan melko helppoa juotavaa kovista prosenteista huolimatta. Alkoholia ei juurikaan huomaa.

Lace yltyi olutta kehumaan: ”Mää sanoisin, että tää on hyvää”. Macekin sai lasinsa helposti tyhjäksi.

Jotenkin erilainen juoma tämä. Norjankielinen (jostain kumman syystä) etiketti paljasti, että juomaan on kuin onkin lisätty sokeria. Kyllä me siis jotenkin oikein maistettiin. Ei ole pahaa, eikä oikeastaan lainkaan sellaista kuin odotettiin. Niin sitä menee mestarikin vipuun toisinaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.