Kun pullon kyljessä sanotaan, että todennäköisesti et pidä tästä oluesta, eikä meitä itse asiassa edes kiinnosta pidätkö vai et, niin olut on melkeinpä pakko testata, vaikka punk-aatteen valjastaminen kaupalliseen markkinointiin herättääkin Macessa kevyesti ärsyyntyneitä tunteita. Prosentteja tässä brittiläisen Brew Dog-panimon kaljassa on tymäkät 6,1, joten vain Alkon hyllystä voi tämän juoman löytää. Aikaisemmin testatun Wild Haren perusteella jo saatoimme hieman arvailla minkä tyyppisestä makuelämyksestä on kyse (molemmat pale aleja), mutta tällä kertaa makuarvostelu ei mene niin yksimielisesti miinukselle kuin pupukaljan kohdalla.
Mutta siis: pahaahan tämä on kuin mikä. Maku on uskomattoman kitkerä ja katkera, eikä lähde suusta millään. Suutuntuma on vielä jotenkin kestettävissä, mutta ainakin Macen mielestä nielurisoihin jälkimakuna jäävä vanhan voikukan varren tyylinen kitkeryys tekee juomasta suorastaan niin pahaa, että sitä maistelee jonkinlaisen masokistisen nautinnon vallassa virne kasvoilla. Lace, jonka makunystyrät lienevät sofistikoidummat, uskoi löytävänsä mausta jotain hyvääkin, mutta kyseessä saattoi vain olla koviksen teeskentely. Toisaalta, Lacehan pitää irkkuviskeistäkin.
Pahan maun lisäksi aine menee päähän kuin Hankkijan lippis: syvälle. Pikkupullo kahteen pekkaan juotuna alkaa jo suhista korvissa. Tämä on todellinen äijäolut hänelle, jolle vain pahin on kyllin hyvää. Eipä haukuta neidiksi ainakaan. Suositellaan kaikille jalkapallohuligaaneille!
Mielenkiintoista. Joka juomalle kuuluisi valita myös oma laulu. ;-)
VastaaPoista