30.11.2012

Bishops Finger Classic Kentish Ale 3,5%


Lace oli tätä juomaa maistellut joskus baarissa ja tykännyt kovasti, ja niinpä hän nappasi pullon myös Suomen Virallisten Testaajien rankkaan, mutta oikeudenmukaiseen arvosteluun. Juoma on melko tummaa ja tuoksu on sitruksinen.

Maussa oli Macen mielestä liiallista laimeutta, etenkin jälkimaussa, eikä juoma ole kovin ärhäkkää muutenkaan. Kevyt humalan kitkerä häivähdys käy suussa, mutta nieltäessä maku väljähtää vesimäiseksi. Lacekaan ei saanut aikaisempaa baarifiilistä päälle, ja arveli, että baarin juomassa olisi ollut enemmän prosentteja. Ei hän silti suostunut luopumaan tykkäyksestä, vaikka Mace ei täysin tunnetta jakanutkaan.

Oluessa on jotenkin vanhahtava, ”omatekoinen” maku, mikä ei sikäli ole yllätys, että kyseessä on Brittein saarten vanhimman panimon Shepherd Neamen tuotos. Kyseinen panimo on ollut toiminnassa vuodesta 1698. Vinkiksi firman edustajille lähtee testureilta arvelu, että hunaja saattaisi tuoda makuun hyvän vivahteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.