Tämä juoma on kotoisin Perthin kaupungista, josta Macella oli muinoin kirjeenvaihtokaveri. Se on hyvä syy testata, miltä olut maistuu. Ohraa ja vehnää sisältävä juoma on sameaa, paksuvaahtoista ja tummahkon ruskeaa. Tuoksu on voimakas (tosin papereihin ei tullut kirjattua, miltä juoma tuoksuu).
Alkumaku on pehmeä, kotikaljamainen ja tuntuma melko hiilihapoton. Humalan kevyt kitkeryys häivähtää ja jää vähäiseksi jälkimauksi. Lace mausta: ”Ei kymppi, mutta kasi”. Mace on jälleen kerran pidättyväisempi, eikä suuresti innostu, vaikkei Blackfriar hänestäkään mitään pahaa ole. Hiukan enemmän juotuaan hän lopulta myöntyy, että olut on ”ihan hyvää”.
Kyseessä on siis monivivahteinen ale, joka etiketin mukaan on voimakkaammin humaloitu kuin normaalit skotti-alet. Prosentit on hyvin piilotettu, ja ne huomaan Lacen mukaan ”vasta, kun emäntä alkaa sammaltamaan”. Lacen toleranssin tietäen se ei tapahdu hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.