Olutblogi ilman Guinnessia ei ole uskottava, joten Lace kantoi talouteen pullon supervahvaa stouttia. Pullo unohtui kaappiin melko pitkäksi aikaa, mutta kaivettiin muinoin pääsiäisenä esiin.
Juoma on lähes mustaa ja runsaasti vaahtoavaa. Maussa iskee vastaan mämminen maltaisuus ja kova humalointi. Kokolailla kitkerää juomaa, kaksikko toteaa kevyesti irvistellen. Lace muistelee Guinnessin maistuvan Irlannissa paremmalta. Siihen voi tietysti vaikuttaa, paitsi Vihreän Saaren erityistunnelma, myös se, ettei paikallisissa pubeissa varmaankaan ensimmäisenä eteen tuoda tätä erikoisvahvaa versiota.
Juoma on siis stoutia, mutta onko prosentteja tai humalaa liikaa, kun juoma ei tunnu kahvimaisen paksulta tai pehmeältä, vaan on IPA-maisen kitkerää? Maussa on kyllä eräänlaista liukkautta, ja paahteisiakin sävyjä voi erottaa, mutta kyllä tässä sen verran ”luonnetta” on, että hitaasti lasit tyhjenivät, vaikka 33cl:n pullo jaettiin puoliksi.
”Ehkä tää on jotenkin liian laadukasta meille taviksille”, parivaljakko pohdiskelee, kun juoman hienous ei avaudu, eikä ihan haukkuakaan kehtaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.