Kopparberg Extra Dry Apple Cider 4,5%

Ruotsalaisen Kopparbergin extra kuiva omenasiideri vedettiin huiviin jo aikaisemmin. Muistiinpanot jäivät melko vähäisiksi, mutta juoma oli positiivinen ja hintaluokassaan laatuisa kokemus. Juoman tuoksu on ”kuiva”, hapokas, ja siideri vaahtoaa yllättävän paljon.

”Täähän on hyvää”, sanoo Mace ensisiemaisun jälkeen, eikä Lacekaan ajatusta tyrmää. Juuri syödyt karkit tosin saattoivat vaikuttaa makuun ja fiilikseen. Mace, joka ei ole hirveän kuivien siiderien ystävä, koki tämän ”extra dryn” sopivan kuivana, Lace taas olisi halunnut vieläkin kuivempaa. Hänen makuunsa Kopparberg oli vieläkin liian makea. ”Jos tämä on on tosi kuiva versio, niin en välitä tutustua saman tehtaan makeisiin siidereihin”, Lace kommentoi. Maku oli kuitenkin hänenkin mielestään ”ihan hyvä”.

Kopparbergistä jäi vaikutelma, että sitä voi jo sanoa siideriksi, eikä miksikään esanssilimsaksi. Aikuiseen, keskivertokäyttäjän makuun sopiva omenainen siideri, oli kaksikon yhteenveto.

Hyvää joulua!

Lace ja Mace toivottavat oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille blogin vakituisille ja satunnaisille lukijoille!

Kaksikko jatkaa seikkailujaan joulun jälkeenkin, eikä tammikuukaan tule olemaan tipaton! Muistetaan kuitenkin kohtuus!

Kaiserdom Pilsener 4,3%

Taas yksi Macen pahan päivän varalle testaama markettiolut Saksasta. Kyseessä on hyvin vaalea, runsasvaahtoinen juoma. Mace huomaa makuaistinsa jo hioutuneen, ja tunnistaisi tämän oluen helposti pils-tyyppiseksi kevyestä humala-kitkeryydestään. Lager ei maistu tällaiselta. Kaiserdomin maussa voi erottaa hedelmävivahteita, se on raikasta, ja jälkimaku on vähäinen. Toisaalta raikkaudestaan huolimatta kihelmöi suussa yllättävän vähän. Juoma myös väljähti nopeasti, jolloin loppulasista jäi jotenkin pliisu ja ryhditön vaikutelma.

Ei nämä pilssit ohita Macen mielestä lagereita. Kaiserdomista tuli jotenkin Lidlin halvat pilssit mieleen, vaikka ehkä olikin ”puhtaampi” ja parempi juoma. Eipä tästä silti arvosana paljon seiskan yli kipua. Ja prosenttejakin on vaatimattomasti.
Ok, mutta ilmankin pärjää.

Pelforth Brune 6,5%

Viimeinen testattavista ranskantuliaisista oli pikkupurkillinen vahvaa tummaa olutta, jota ei ehkä Suomesta edes saa. Pelikaanioluesta jäi seuraavat muistiinpanot ja mielikuvat:

Väri on tumman ruskea, mutta ei musta. Kokis oli tummempaa verrattaessa. Vaahto on matala. Pelforth maistui melko kotikaljamaiselta, ja tuntui yllättävän kevyeltä ja helposti juotavalta. Tummaksi olueksi makua oli vähän, eikä mitään mainittavampaa jälkimakuakaan havaittu. Tätä kippaisi helposti yliannoksen, koska prosentitkaan eivät maistu. Vajavaisella ranskantaidollaan Mace luuli lukevansa tölkistä, että siinä oikein erikseen mainostettiin oluesta löytyvää luonnetta, mutta tämä on kyllä silkkaa mainospuhetta.

Jollakin lailla juoma oli jotenkin mitäänsanomaton, eikä kirvoittanut kommentteja suuntaan eikä toiseen. Olipahan vaan helposti juotavaa tummaa olutta. Pelforth jätti tyhjän olon, joskin täyden pään. Ei kannata Ranskasta saakka hakea, totesi kaksikko.

Karlens Talvisiideri 4,7%

Vaikka Mace oli jo pyhästi vannonut, ettei koske Karlensin tuotteisiin, jotka eivät ole laadullaan vakuuttaneet, sai lähestyvä juhla ja ennen kaikkea Lacen vierailu hänet heltymään. Koskapa haluamme seurata aikaamme sekä kalenteria, tahdomme tietenkin testata joulun aikaan joulujuomia.

Glögisiiderin vertailukohteeksi sopi siis Karlensin ”kanelin makuinen omenasiideri”, joka tölkin mukaan on sekä original, että limited edition, mikä tuntuu jotenkin ristiriitaiselta.

Aikaisemmin testatuista Karlenseista poiketen oli siis kyse siideristä, eikä lonkerosta. Noh, katsotaan ja maistetaan…

Juoma on hyvin vaalea, lähes väritön, eikä vaahtoa oikeastaan lainkaan. Lacen ensisiemaisu tuottaa lauseen: ”Ihme tunkkanen maku, kaneli ei maistu yhtään”. Maku onkin jotenkin omituinen ja vaikeasti kuvailtava, ja sitä on ylipäätään melko vähän. Kaipa siinä kanelia on esanssipurkista haettu, mutta ei ole oikein onnistunut. Eipä juoma oikein miltään haisekaan. Kevyesti tahmainen juoma maistuu Lacen mielestä hetkittäin ihan vaan seisoneelta vedeltä. Macekin, tuo vanha mutrusuu, nyrpisteli tälle keitokselle. Aika omituinen juoma kaiken kaikkiaan. Ei jatkoon.

Olvi Glögi Siideri 4,7%

Vihdoinkin Lace löysi tätä kehuttua glögisiideriä, joten Suomen Virallinen Kaksikko pääsee arvostelemaan maun vastaansanomattomalla ammattitaidollaan ja ehdottoman oikeudenmukaisesti. Nätit lasit saatiin Vellulta. Tattis.

Siideri on kauniin jouluisan punaista ja tuoksuu glögiltä. Glögiltä se myös maistuu. Juoma on suussa raikas, suht makea, ja jättää kurkkuun tahmaisen tunteen, niin kuin kyllä aitokin glögi. Maku on muutenkin melko uskottava ja onnistunut, vaikka onkin lähinnä keinotekoisilla aromeilla aikaansaatu. Lacen mielestä maku oli ehkä liiankin väkevä.

Ei tämä nyt parivaljakon suursuosikiksi noussut, mutta on ihan ok joulujuoma. Useampi tölkki tuskin kuitenkaan menisi. Jostain syystä Mace kaataa tölkin viimeisen tilkan housuilleen. Älkää te kaatako.

Karlens Cranberry Long Drink 4,7%

Toinen testattava Lidlin tuottama ja Suomessa valmistettu long drink-tyyppinen juoma. Mitään oikeaa lonkkuahan nämä eivät ole, vaan periaatteessa mausta riippumatta samaa juomaa: omenaviiniä, johon on sekoitettu hiilihappoa, vettä, väriä ja esanssia. Aikaisemmin testatun Kurko Turbo karpalolonkeron innoittamana Mace kuitenkin nappaa Karlensin hyllystä.

Juoman haju on melkoisen esanssinen. Se kuohuu kaadettaessa, mutta vaahto kuolee saman tien. Mutta: missä se karpalo on?? Karlensissa on äitelä Roope Ankka-limsan maku, joka muistuttaa paremminkin mansikkaa tai vadelmaa kuin karpaloa. Suuhun jää tahmea jälkituntuma, eikä oikein tiedä alkoholijuomaa juovansakaan. Karlens on selvästi huonompaa kuin edellä mainittu Kurko, jossa nyt sentään jotain potkua oli. Tämä on teinityttöjen humalluttamisjuomaa, joka saattaa väärissä käsissä ja vatsoissa olla jopa vaarallista.

Tölkin mukaan juoma on ”limited edition”, ja se on hyvä se. Mace ei jää kaipaamaan moista long drink-nimen väärinkäyttäjää. ”Karpalonmakuinen lonkero” my ass.

Aldaris Pilzenes 4,2%

Latvia, tuo maa, jossa jokaisen sanan perässä on s-kirjain. Jos sinne eksytte, niin muistakaa, että ”alus” tarkoittaa olutta, ja jos haluatte raikasta olutta, tilatkaa Aldarista.


Ei tämä mitään ihmeainetta ole, ei me sillä, mutta harmiton ja raikas. Juoma on hyvin vaaleaa, ja siinä on todella kestävä kaunis vaahto. Vaahtoa jää jopa ison lasin pohjalle juoman jo loputtua. Olut on erittäin raikas, kevyehkö ja keskihumaloitu. Jollain lailla tuo mieleen hieman paremmat suomi-tyyppiset helposti juotavat saunaoluet. Talkooporukka tykkää ulkorakennuksen maalausurakan jälkeen, on kaksikon vinkki.

Laitilan Oiva Skumppa Mansikka 4,5%

Teemme paljastuksen: olemme vakoilleet näillä sivuilla käyneitä jo monta kuukautta. Kyllä: tiedämme missä asutte, mistä olette kiinnostuneet ja millä selaimella surffaatte…isoveli valvoo. Senkin tiedämme, että valtaosa teistä tykkää Skumpasta. Järkyttävän moni, voisi sanoa. Miettikää: lähes joka neljäs näillä sivuilla kävijä etsii tietoa juuri Laitilan Skumpasta! Skumppaa haetaan enemmän kuin kaikkia muita kymmeniä juomia yhteensä.

Mikä lienee Skumpan salaisuus? Lace ja Mace pohtivat tätä yhdessä ja päätyivät siihen, että blogeja lukevat keskimäärin 20-35v naispuoliset kanssaeläjät, ja he lienevät Laitilan Skumpan parasta kohderyhmää. Pikkupanimosta jo melkoisen merkittäväksi tekijäksi noussut Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on kyllä skumpallaan osunut kultasuoneen.

Ja tätä suonta yritämme nyt iskeä parhaamme mukaan. Mace nappaa hyllystä uuden mansikka-Skumpan ihan vain vastaamaan blogiyleisön huutoon. Mace ei edes tykkää mansikasta, mutta hän ei anna henkilökohtaisten mieltymystensä tulla maailmanvalloituksen tielle. Malttamatta odottaa Lacea (tästä saa taas kuulla…), hän alkaa testauksen.

Etiketin mukaan Skumppa on ”kupliva hedelmäviini”. Se siis ei ole, tai ei ainakaan pyri olemaan siideriä tai lonkkua, vaan viiniä. Tuoksu onkin viinimäinen, ja subjektiivisesti arvioituna paha. Mansikkaa on melko turha hajusta hakea. Vaahto on runsas, mutta laskee melko nopeasti. Maku on mitä lupaa: hiilihapotetun mansikkaviinin aromi, suutuntuma pisteliään raikas, aika paksu ja väkevä, tahmainen ja mansikkamainen maku. Ei ole niin äitelä kuin limuviinat, mutta ei nyt ihan viiniäkään sentään, selvästi kevyempi.

Ei tämä oikein Macen miehiseen makuun sovi. Kyllä mansikka-Skumppa on tyttöjen juoma, huonossa mielessä. Booleihin sopisi paremmin kuin raakana vedettäväksi. Mutta joku jippo tässä täytyy olla, kun suosio on noin suuri. Osaavatko rakkaat lukijamme antaa tähän valaistusta?

Lapin Kulta Jouluolut 4,6%

”Niin alas ei kyllä vajota, että alettaisiin Lapparia arvostelemaan!”, oli Lace vannottanut, mutta Mace ei voi vastustaa kiusausta, kun Lapin Kullan Joulu –kausiolut löytyy marketin hyllystä. Sixpackin rikkominen olisi vähän noloa, joten koko tarjouspakkaus päätyy jääkaappiin. Onhan pian joulu ja hyvä tahto ja… se oli aika halpaakin.


Mace testailee oluen yksikseen. Lapparin väri on punertavan tummanruskea, ei portterimaisen musta. Varsinaisesti juoma ei siis ole dark lager-tyyppinen. Tuoksu on perusoluen, pitsimäistä vaahtoa tulee paljon. Makua on ihan sopivasti, juoma ei ole kovin tummapaahtoinen, vähäinen humalan kitkeryys jää kurkkuun. Raikasta olutta, kaukaisia kahviaromejakin voi kuvitella. Selvästi miedompaa ja helpommin juotavaa kuin aikaisemmin testattu Nobelaner.


Macen mielestä Lapin Kullan Jouluolut on kelpo juoma, ja hakkaa kyllä peruslapparin. Mitä ”joulua” tässä sitten oli, se jäi kyllä arvoitukseksi.

Grimbergen Blonde 6,7%

Lacen väkevä ranskantuliainen sihautettiin seuraavaksi. Vaalea ja vehnää sisältävä olut myös tuoksuu hieman vehnäoluisemmalta kuin edeltävät, ja siinä on tyypillisen runsas vaahto ja nätti väri. Nyt Lace yhtäkkiä keksi jälkimausta salmiakin tai lakritsan, ja oli Macen vuoro ihmetellä. Mitenköhän parivaljakon makuaisti on näin erilaiseksi muotoutunut, että usein menee arvioinnit ihan ristiin? Todennäköisesti emme tajua lainkaan, mistä puhumme, emmekä erota olutta kiljusta. Mut ei se mitään; pääasia, että suu käy ja nielu toimii.



Lacen mukaan Grimbergenin maku oli mielenkiintoinen, Mace taas ei jotenkin tykännyt. Ei tosin osannut oikein perustella miksi. Juoma kihelmöi raikkaasti, ja on toki ihan juotavaa, eikä mitenkään erikoisen makuista. Juotua se tuli ilman suurempia irvistyksiä. Väkevyydestä huolimatta alkoholia ei mausta juurikaan erottanut, mutta vaikutuksen huomasi. Tölkki päätyi harvinaisuudeksi Macen kaverin yli tuhannen pantittoman tölkin kokoelmaan.

St. Peters Honey Porter 4,5%

Brittein saarilla jatketaan. St. Peterin hunajaportteri erottuu muiden olutmerkkien joukosta pullollaan, joka on kopio 1770-luvun amerikkalaisen panimon pullosta. Höh, miksi amerikkalaisen, jos kerran panimo on kuulemma yli 700 vuotta vanha brittiläinen? Silkkaa erikoisuudentavoittelua sanon mä (Mace). No, erottuu kuitenkin.

Juoma sisältää ohraa ja vehnää, ja on nimensä mukaisesti hunajalla maustettu. Ja sen huomaa: jo pullosta nuuhkaistessa nenään leviää vahva ja herkullinen hunajan tuoksu. Tumma, ja matalavaahtoinen olut tuoksuu kuin teinisiideri, mutta maku ei ole lainkaan makea, vaan keskikitkerä ja Macen mukaan ”jotenkin epämääräinen”, eikä hyvässä mielessä. Lacen mielestä olut on kyllä hyvää, mutta Mace ei mausta diggaa, vaan lähinnä nuuhkii lasiaan. Mace, tuo vanha hunajatassu, on ristiriitaisten tuntemusten vallassa. Hänen mielestään St. Peters on testattujen oluiden parhaan tuoksuinen, mutta maku ei häntä miellytä. ”Humalaisen kitkerä!”, sanoo Mace. ”Maltaisen mämminen!”, vastaa Lace. TV:n ääressä nautittu pullollinen teki kuitenkin lopulta kauppansa, mutta tällä kertaa Lace oli kaksikosta ensimmäinen, joka lasinsa sai tyhjäksi.

Hunajaportteri on olutsnobille oiva juoma, joka erottuu varmasti sekä pullon, että tuoksunsa perusteella. Ei tarvitse väkisin yrittää löytää mausta rapeaa pähkinäisyyttä ja harmaakivikirkkoa. Kun ette kumminkaan löydä.

Harviestoun Bitter & Twisted Blond Beer 4,2%

Etiketin perusteella tältä skottioluelta odotettiin jotain hirmuista, kitkerää ja perverssiä makua. Tuoteselosteesta havaittiin, että juoma sisältää ohran lisäksi vehnää ja kauraa, ja on matalahiilihappoista. Kuulemma pitäisi olla hyvin tunnistettava sitruksinen terävyyskin vielä. No, Mace ja Lace eivät ole mainospuheiden vietävissä, vaan lasit täytettiin puolueetonta tutkimusta varten.

Ulkonäöltään Harviestoun on hyvin perinteinen lager-tyyppinen olut, vaahto on nätti. Maku piti sen minkä lupasi: se oli aikalailla jännä. Mace hihkaisi heti: ”Maistuu salmiakilta!”. Lace hihkaisi vähän vaisummin: ”Kitkerää…”, eikä muka havainnut salmiakinvivahteita lainkaan. Mace piti kuitenkin päänsä ja kirjoitti arvostelupapereihin: ”Maistuu salmiakilta (oikeasti!)”.

Matalasta hiilihappoisuudestaan huolimatta kihelmöi kielellä huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin arvosteltu Boddingtons. Mace ihmetteli ja makusteli erikoista aromia ja juomalasi tyhjeni nopeasti. Lace, tuo kitkerä ja perverssi blondi, taas otti päälle juustoa makua pehmentämään, eikä muutenkaan suuremmin riemastunut skottien tuotoksesta.
Maku sai siis ristiriitaisen vastaanoton, mutta yhtä kaikki: juotua tuli.

Upcider Jouluomena 4,7%

Toistamiseen talouden Upcider-lasit pääsivät juuri oikeaan käyttöönsä. Pikaisella kauppareissulla Lace nappasi mukaan välipalasiiderin. Tarkoitus oli ostaa Rakkauden talossakin maisteltua Glögisiideriä, mutta sitä ei valikoimissa valitettavasti ollut, kuten ei myöskään vaniljamanteli-siideriä (jota Mace odotteli vesi kielellä...tai ehkä ei=) ).

Erityisesti Lace suhtautuu erittäin varauksellisesti kotimaisiin siidereihin. Macenkin mielestä ne ovat yleensä teinijuomia: makeita ja esanssisia. Jouluomena-siideri lupaa aitoa makua luonnosta ja ripauksen joulun ja tammitynnyrin aromeita, mihin kaikennähnyt parivaljakkomme suhtautui ilottomasti hymähdellen.

Mutta kerrankin Lace yllättyy totaalisesti. Tämähän on hyvää siideriä! Omenan maku on todella vahva ja kuivuus on kohdallaan. Omenan maku ei ole mitään makeaa esanssiomenaa vaan vahvaa ja kirpeänhapanta. Macen mielestä siideri on jopa turhankin paljon aikuiseen makuun eli jo liiankin kuivaa, mutta kyllähän se tiedetään, kumpi tässä taloudessa on aikuisempi - ainakin iän perusteella.

Mutta ne joulun ja tammitynnyrin aromit? Ne jäivät mysteeriksi, vaan mitäpä tuosta, kun maku muuten on hyvä.

Keo Premium beer 4,5%

Ranskasta hetkeksi Kyproksen saarelle, jossa tosin ovat käyneet vain Macen äiti ja sisko (vuonna 1990). Vaan kotoisan marketin oluthylly mahdollistaa tavan tallaajallekin turistielämyksiä.

Kyproksenkävijät olivat Keoa hyväksi kehuneet, eikä ihme, ihan toimivalta hellejuomalta se vaikuttikin. Kevyt ja raikas lager sisältää ohraa ja maissia. Ensivaikutelma oli mauton ja vetinen, ehkä hitusen kitkerä. Jälkimakua ei isommin ollut havaittavissa. Periaattessa melko mitäänsanomatonta juomaa, mutta raikasta ja helposti juotavaa. Limassolin helteisellä terassilla tämä varmasti tekisi kauppansa.

Keo - tuo Kyproksen Lappari, tuotti Macelle kuitenkin pienoisen pettymyksen. Massiivinen pullo näytti lupaavasti puolilitraiselta, mutta vaivaiset 33 cl tyhjeni nopeasti. Hämäsivät, nuo jorgokset.

1664 Gold 6,1%

Kulta liitettynä ruokaan luo välittömästi mielikuvan ylellisestä mausta. Kronenbourgin kahdesti käytetty lager ei tuota pettymystä. Sievät 2,5 desin pullot avataan ruuan valmistumista odotellessa. Vaahto on paksu ja pysyvä, ulkonäöltään olut on perinteinen lager. Maussa ei ole mitään kitkeryyttä, ei mitään ristiriitoja.

Mace, tuo liukasluikkuinen vanha loppasuu ("liukasluikkuinen"??? T:Mace) kuvaa pehmeää makua liukkaaksi. Varsin liukkaita ovat Macen kehutkin, eikä Lacella ole mitään syytä olla eri mieltä, hän löytää jopa maun liukkauden aikansa makusteltuaan. Se, mitä ei ehditä nauttia aperitiivinä, juodaan loppuun oluella maustetun käristyksen kanssa.

Gold on toki hieman petollista, prosentit kun eivät maistu mitenkään. Nektarimaisen hyvää ja erittäin laadukasta, ehdottomasti yksi parhaista testatuista.

Kun olutta on liikaa

Kaikkea oluttahan ei ole pakko nauttia suoraan kurkusta alas. Aiemmin jo testattua Murphy'siä lojui nurkissa vielä tölkki, jonka Lace päätti hyödyntää ruuanlaitossa, Macen haikeasta katseesta huolimatta. Tuo vanha loppasuuhan olisi kevyesti kumonnut koko tölkin niine hyvineen.

Mitään suuria gourmet-elämyksiä Lace ei tapansa mukaan tavoitellut, vain hyvää ja tavallista perusruokaa. Pakastimesta löytyi puolisen kiloa Pirkan riistakäristystä.

Pannulle sipulia, pekonia ja riistakäristystä. Kun aineksia oli sopivasti käristelty ja lisätty joukkoon suolaa ja timjamia, Lace lorautti pannulle puoli litraa tummaa olutta. "Ai siihen meni siis ihan kaikki?" kysyi Mace katsellessaan pannulla porisevaa sunnuntailounasta.

Samaan aikaan muhivat juurekset uunissa: punajuurta, lanttua, palsternakkaa ja sipulia, seuranaan tilkka öljyä ja muutama timjaminoksa.



Ruokapöydästä poistui kylläinen ja tyytyväinen pariskunta.

















Hieman myöhemmin nautittiin jälkiruuaksi suklaamoussea. Mistä tietää, että nainen rakastaa miestä? Siitä, että nainen valmistaa suklaamoussen käsin vatkaten.

1664 Blanc 5,0%

Pari kilometriä Eiffelistä sijainneen kaupunginosan sivukadun kivijalasta löytyi sikäläinen Siwa. Kaupan nimi on jo unohtunut, niin kuin Lacella tuppaa moni muukin asia unohtumaan, mutta tunnelmaa voisi kuvata siwamaiseksi tai millä muulla tahansa sanalla, joka kertoo kaupasta, jossa tavara on edullista, se on purettu hyllyihin puolihuolimattomasti, käytävät ovat ahtaat, siisteys ei ihan huippuluokkaa ja kassatytöt vain vaivoin kykenevät peittämään tympääntyneisyytensä.

Vaan siis olutta sai Pariisinkin Siwasta, ja pullot saatiin ehjinä lentokoneessa kotimaahan asti. Tämä hieman samea, kalpeankaunis valkoinen olut sievässä sinisessä pullossa miellytti molempien makunystyröitä. Tuoksussa ja maussa on kevyesti sitruunaa ja kas: pullon etiketin tarkempi tutkiminen paljasti oluessa olevan sekä sitruunaa että korianteria. Maku on raikas eikä varsinaisesti muistuta olutta. Pullokoko oli 250 ml. Onneksi pulloja oli kaksi, jotta molemmille riitti tätä hitusen erikoista, mutta ehdottomasti hyvänmakuista olutta. Marraskuun räntäsateen piiskatessa ikkunoita Lace ja Mace totesivat oluen sopivan erityisen hyvin hellesäällä juotavaksi.

Lacen Pariisin matka oli toki enemmän kulttuuri- kuin olutpainotteinen. Tästä esimerkkinä Vermeerin teos Lacemaker, joka roikkuu Louvressa.

Boddingtons Pub Ale 4,7%

Jo prosenttien määrästä voi päätellä, että tämä tölkki on peräisin kotimaisesta marketista. Tölkissä on draughtflow-system, joten Mace avaa tölkin varovaisesti, mutta vahvan miehekkäästi. Yhtään tippaa ei roiskahda pöydälle, vaan lasiin kaadettaessa syntyy paksu, kermainen vaahto.

Tuoksu on hyvä, Macen mielestä hieman hunajainen. Koekeittiössä tuoksuu muutenkin hunaja, sillä Lace maustaa kasvissosekeittoa hunajalla. Molempien mielestä ensisimaisu on vetinen ja mauton, mutta nopeasti maku tulee esille. Maku ei ole vahva, vaan harmiton ja vähäinen. Olut on kuitenkin pehmeää ja menee sujuvasti kummankin kurkusta alas. Tölkin mukaan oluen on tarkoitus olla hiilihapotonta ja tämä varmasti aiheuttaa sen, ettei maku tunnu raikkaalta eikä kirpeältä.

Alkumaistelujen jälkeen olut palvelee ruokajuomana. Lace on loihtinut herkullista kasvissosekeittoa (bataattia, kukkakaalia, palsternakkaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, currya, kermaa ja hunajaa) ja paahtanut sen seuraksi pannulla ruisleipää sekä paistanut halloumijuustoa. Ruoka on hyvää, ja keltaisen tölkin juoma toimii loistavasti kyytipoikana.

Boddingtonissa mikään ei erityisesti häiritse, jos kohta ei kummemmin kolahdakaan. Ilta kyllä kuluisi hyvin tätä siemaillen ja ehdottomasti tämä kuuluu testattujen oluiden joukossa luokkaan "tätä voisi juoda toistekin".

Niin paljon olutta....

... - niin vähän aikaa.

Lace saapui Ranskanmaalta kotimarketin kautta Macen tiluksille kassi kilisten. Sen kätköistä paljastui neljä Pariisin tuliaista ja viisi muuta olutpulloa. Kaksikkomme pyöritteli huolestuneena päätään katsellessaan edessä olevaa urakkaa. Maisteltavaa ja arvosteltavaa riittää lähipäivinä, joten lihaa säästämättä ja mauttomuuksien lähteestä ammentaen kaksikko käärii hihansa ja sihauttaa ensimmäisen tölkin.

Nobelaner Talviolut 4,5%

Lidlin tuotoksilla jatketaan. Koskapa talvi ja räntä on taas saapunut näillekin raukoille rajoille, on syytä ottaa asiaankuuluvaa lämmikettä. Tulevan viikonlopun yhteistä testiputkea odotellessa Mace nappasi Nobelanerin erikoisversion koppaansa ja hieman myöhemmin napaansa maksa-arvojen nousua uhmaten. Hän on valmis antamaan kaikkensa blogiyleisön eteen.

Purkissa lukee epämääräisesti, että juoma on valmistettu ”Suomessa”, mutta mitään sen tarkempia vinkkejä ei anneta. Nobelaner on, kuten arvata saattaa, väriltään tumma, ja siinä on paksu pitsimäinen vaahto. Makua voisi kuvata ”paahteiseksi”, se on kevyesti kitkerä, ei kuitenkaan maltaisen mämminen. Alkoholi lämmittää mukavasti taustalla yhdessä kitkerähkön, ja hieman nieluun jäävän jälkimaun kanssa. Edellinen tumma olut, Sofiero, on kyllä Macen mieleen selvästi enemmän. Nobelanerissa on sitä paljon puhuttua luonnetta pikkuisen liikaakin, ja se on aika lailla aikuiseen makuun suunniteltu. Mace, joka on ikuisesti teini-ikäinen, ei ole vieläkään tottunut voimakkaamman makuisiin oluisiin, ja etenkin voimakas humalointi saa häneltä usein tuomion. Lace, tuo vanha teräskurkku, taas kippaa joskus (tätä nykyä harvoin, tosin) tujumpaakin tavaraa irvistelemättä.

Blogi on ollut nyt hieman Mace-painotteinen lähiaikoina, mutta Lacen heleä ääni kuuluu jatkossa entistäkin viettelevämpänä, kun Ranskan-tuliaiset kotiutuvat. Toki jatkamme armottomalla asialinjalla, kuten aina. Ja pilkkeet silmäkulmista vilkkuen.

Karlens Gold Long Drink 4,7%

Taas valittiin juoma sillä meiningillä, että nyt on karmiva makuelämys edessä ja saadaan revitellä arvostelussa oikein kunnolla. Energiajuomalonkkua? Ainakin purkki näyttää kovin ”energiseltä” kullanhohtoisena kiiltäessään. Tuoteselosteesta voidaan kuitenkin havaita, että juoma pohjautuu omenaviiniin, ja mahdolliset muut vivahteet on lisätty enemmän tai vähemmän epäluonnollisin aromein. Mitään tauriineja sun muita hömpötyksiä ei tässä juomassa ole, joten energisyys lähtee pelkästään alkoholista ja mahdollisesta hyvästä seurasta.

Tölkki avataan ja nuuhkaistaan. Kyllä, energiajuoman tyypillinen, vaikeasti kuvailtava tuoksu leviää aistimiin. Lasiin kaadettaessa Karlens poreilee hieman, mutta ei vaahtoa käytännössä lainkaan. Väri on vaaleankellertävä. Ja maku? Se on enemmänkin Pommac-henkinen kuin energiajuomasta muistuttava, ei lainkaan niin väkevä. Hyvin makea, ja, pakko myöntää, periaatteessa ihan hyvä. Eipä ihme jos nuoriso diggaa. Entinen nuori alkaa kuitenkin pohtia, joisiko tällaista koko iltaa, kuten joskus tulee olutta juotua (niin, siis hyvin erityisestä syystä…)? Hiukkasen eppäilen.

Karlensin long drink-jäljitelmä tuli siemaistua nopeasti ja se jätti suuhun tahmean fiiliksen ja vatsaan jotenkin epämääräisen olon yllättävästi. Mutta maku on kyllä ihan ok, jos ei halua laadulla snobbailla. Paljon kamalampaa odotettiin.

Sofiero Dark Lager 4,6%

Jo kolmas ruotsalaisen (aikaisemmat: Creamy Ale, Lager) Sofieron olut arvosteltavana, tällä kertaa tummaa lageria.

Sofiero näyttää lasiin kaadettuna kokikselta; väri on hyvin tumma, ja juomassa on runsas, pitsimäisesti laskeutuva vaahto. Maku on melko täyteläinen, maltainen ja kevyesti ”mämminen”. Täyteläisyydestään huolimatta maku ei ole kovin voimakas, vaan kyseessä on ”helppo” olut. Suussa Sofiero puraisee hyvin, mutta on loppujenlopuksi melko luonteeton, tasapaksu ja harmiton juoma. No, eihän se välttämättä huono asia ole.


Mace testasi tämän juoman yksikseen, ja vaikka ei tummien oluiden suurin ystävä ole, oli juoma kuitenkin positiivisen puolelle kääntyvä kokemus. Aikaisempienkin Sofierojen tapaan ehkä tietynlainen luonteettomuus ja ristiriidattomaksi ylituotettu maku kevyesti kiusasi. Mutta ei tästä silti ole todellisuudessa pahaa sanottavaa. Varsin ok juoma.

Frankfurter Hansegold Premium 4,5%

Esimerkki todellisesta mielikuvamainonnasta. Voiko olla saksalaisempaa nimeä, kuin tällä Siwasta löytyneellä halvanpuoleisella oluella? Voi ehkä, mutta kovasti saksanmaalle se kuitenkin viittaa, siihen nähden, että on valmistettu Ranskassa. Mutta niinhän se on, ettei nykyään mistään päälle päin valmistusmaata arvaa, samaa tavaraa tulee joka tuutista.

Olut sisältää ohran lisäksi vehnää, ”humalauutetta” sekä elintarvikeväriä. Hieman poikkeava sisältö siis. Juomassa on runsas, pitsimäisesti laskeutuva vaahto ja kaunis, kirkas väri. Suorastaan voisi sanoa herkullisen näköiseksi. Suussa seuraa kuitenkin yllätys: Frankfurter ei oikein maistu miltään. Siinä on raikas, jollain lailla ”pehmeä” tai ”liukas” maku, vähän kuin lähdevedessä, mutta suuhun ei juuri jää ennen eikä jälkeen mitään makua. Siis sinänsä hyvin miellyttävää, mutta vaikutelmaksi jäi kuin pullossa olisi ollut vettä. Mace merkitsikin muistiin, että olut on niin luonteeton, että on jo luonteikas. Mistään vehnäoluille tyypillisestä mausta ei löytynyt häivähdystäkään.

Onneksi Lace ei ollut testaamassa tätä kaljaa, koska hän olisi varmaan tuhdimman oluen ystävänä nyrpistellyt Frankfurterin ylipehmeälle maulle. Mace taas tykkäsi, kun litkuista tykkää, ja ottaisi tätä mielellään sauna- tai janojuomaksi. Todelliselle olutharrastajalle tämä on varmaan täydellisen munatonta bulkkiolutta. Ei se haittaa.

Malmgård Dinkel 4,5%

Uusimaalaisen pienpanimon puolen litran pullo suodattamatonta, ohrasta ja spelttivehnästä valmistettua olutta päätyi parivaljakon ostoskoriin seuraavaksi. Pullon takaetiketti kuvailee makua hurmioituneesti, ja mausta voi kuulemma löytää mm. rapeaa pähkinäisyyttä. No juu.

Tarjoilulämpötilaksi mainittiin 10 astetta, niinpä pullo sai taas jonkin aikaa seistä pöydällä. Aikaisemmista seisotteluista ei oltu otettu oppia, vaan tämäkin olut kuohahti sitten avatessa pöydälle…ens kerralla kyllä jo muistetaan.

Dinkelissä on runsas ja pysyvä vaahto, ja tuoksussa erottuu selvästi vehnä. Suodattamattomuudestaan (hieno tämä suomen kieli…) huolimatta juoma näyttää kirkkaalta. Makua kuvailisimme epiteeteillä täyteläinen, paksuhko, ruokaisa. Dinkel antaa jotenkin suuntäyden makua. Juoma on voimakkaasti (Lace: ”reilusti”) humaloitu, ja kevyt kitkeryys jää jälkimakuun. Ei lagerimainen, vaan selvästi kitkerämpi, ei kuitenkaan häiritsevästi. Kitkeryys toi Macelle mieleen Pale Ale –sukuiset oluet, vaikka ei tämä niin kitkerää kyllä ollut. Vehnä ei maussa mielestämme juurikaan erotu, vaikka tuoksussa sitä onkin.

Lace jäi miettimään, minkä ruuan kanssa Dinkel sopisi, ja päätyi lättyihin. Se olikin hyvä, sillä juuri niitä pöydässä olikin.

Dixie New Orleans 4,5%

Ameriikkaan kun päästiin, niin jatketaan siellä. Tai oli tarkoitus kumminkin, kun tämä olut koriin valittiin. Etiketistä kuitenkin kotona tavattiin, että Katrina-hurrikaanin tuhottua Dixien panimon New Orleansissa valmistus on siirtynyt ”EU:hun”, ja jakelusta vastaa englantilaisfirma. No, ei välitetä siit.

Dixie on vaaleankellertävää ja vähäisesti sameaa. Vaahto häviää nopeasti. Suutuntuma on aluksi vetinen, maku Lacen eksaktia määrittelyä käyttääksemme ”jollain lailla erilainen”, ja siinä on havaittavissa kevyttä kitkeryyttä taustalla. Mace kuvitteli tuntevansa vehnäolut-henkistä makua, mutta ohraa juoma vain sisältää. Alkoholi jää ”henkeen” kummittelemaan ja lämmittämään ja mallas maistuu kevyesti jälkimaussa.

Lacen mielestä Dixie on mielenkiintoinen ja hän joisi mielellään uudestaankin. Mace, tuo vanha mutrusuu, puolestaan jäi jälleen (jo perinteisesti) hieman epäileväiseen moodiin; jonkinlainen vetisyys maussa kuitenkin kiusasi. Ei mitään pahaa juomaa kuitenkaan, ja omaa selvästi oman luonteensa.

Brooklyn Lager 5,2%

Aitoa amerikanherkkua löytyi Alkon hyllystä. Etiketissä kerrottiin juoman olevan ”Pre-prohibition beer”, mikä ei auennut kaksikollemme edes nettisanakirjan avulla. Tuskin tarkoittaa ”aikaisemmin kiellettyä olutta”, vaan on joku valmistustekninen termi? Viisaammat tietävät, me arvostelemme siis vain makua.

Brooklynissa on vaatimaton, melko nopeasti tyystin kuoleva vaahto, ja Macen mielestä Indian Pale Ale-tyyppinen haju. Väriltään juoma on tummahko ja punertava, meripihkamainen. Maku puolestaan on kitkerähkö, ja jälkimaku jää pitkäksi aikaa nielurisoihin. Lace yllätti Macen ja itsensä huomatessaan pitävänsä juomasta. Ehkäpä hänen makuaistinsa on jalostunut, tai sitten hävinnyt kokonaan. Mace ei oikein digannut, hänen mielestään Brooklyn on pale ale-tyyppistä jälkikitkerää ainetta, vaikkei olekaan niin katkera kalkki kuin testatut IPAt. Lace taas uskoi löytävänsä mausta jopa jonkinlaista makeutta, mitä Mace ihmetteli suuresti. Mielipiteet menivät siis Brooklyn Lagerin kohdalla selvästi ristiin. Mistään normaalilagerista taikka budweiser-kloonista ei kuitenkaan ole kysymys, se on selvä juttu se.

Pirkka Lager 4,5%

Uusi siniseen purkkiin pakattu Pirkka poikkeaa vanhasta keltaisesta selvästi. Ensinnäkin prosentteja on 0,2 vähemmän, ja toisekseen juoma on valmistettu Suomessa, Olvin tehtailla, kun originaali on hollantilaisvalmiste. Millainen on sitten maku, siitä otti Mace selvää ihan yksikseen, kun miesporukan mökkiviikonlopuksi tarvittiin kokonainen halpa kaljalaatikko.

Ensisiemaisu oli erittäin positiivinen. Välittömästi tuli mieleen muistikuva Saku Kuld –oluesta. Sininen Pirkka ei ole ”suomalaisen” maltainen, vaan maku vivahtaa hedelmään. Alkumaistelun jälkeen Mace alkoi epäillä, että purkissa itse asiassa olikin Sakua. Hän nimittäin muisteli, että Olvi valmistaa Sakua lisenssillä suomenmarkkinoille. Testioluen juonut ystäväkin todisti: ”Vois se olla Sakua”. Mace päätti heti viikonlopusta selvittyään toteuttaa verrokkimaistelun, ja hakea tölkin Saku Kuldia kaupasta.

Mutta toisin kävi. Kaupassa nimittäin kävi ilmi, että Saku valmistetaan yhä Virossa. Mace oli siis muistellut ihan väärin. Sen sijaan toinen virolaismerkki, A. Le Coq tehdään Olvin tehtailla, ja siinä on myös samat prosentit. Laihaksi lohduksi Mace osti siis tölkin sitä, ja toteutti vertailun.

Eivät ne kyllä samaa ole, sen saattoi heti todeta. Molemmissa on samanlainen pistelevän raikas suutuntuma, mutta A. Le Coqissa hitusen maltaan makua nieltäessä ja jälkimaussa. Teoria siis ei pätenyt. Päiviä myöhemmin Mace maisteli yhden Pirkan puolen litran Grafenwalder-tölkin jälkeen (ei se koko pirkka-laatikko suinkaan mennyt siellä mökillä… Lacelle terveisiä=) ), jolloin Pirkassa oli hyvin epämiellyttävä, lauantaimakkaraa muistuttava maku. Oikein ihmetytti, miten oluen maku voi vaihdella niin paljon sen mukaan, mitä on syönyt tai juonut.

Hinta-laatu –suhde on Pirkassa kuitenkin normaalikäyttöön kohdallaan, ja eiköhän tuota tule bulkkijuomana vielä nautittua.