Peroni Nastro Azzurro 5,1%

Alkosta löytyi myös italialainen vaalea lager, joka sisältää ohran lisäksi maissia. Näillä spekseillä odotettiin etukäteen melko mautonta, jos kohta raikasta elämystä ja ihan just sellainen elämys saatiinkin.

Juomassa on runsas vaahto ja herkullinen perusoluen tuoksu. Maku on kevyt, melko mauton. Tasapainoinen ilman häiritseviä vivahteita, mutta eipä paljon mitään muutakaan, mihin kiinni tarttua. Juoma ei edes kummemmin puraissut, mutta se saattoi johtua lavuaarijäähdytyksen riittämättömyydestä (tulppa vuosi).

Mieleenpainumaton, aromiton olut, joka ehkä Italian helteissä tekee kauppansa, mutta ei sen vuoksi kannata Alkoon vaivautua.

Keisari Året Runt 5,7%

Tätä juomaa myydään myös keskioluena tölkissä, ja testiryhmä oli sellaisen ostanutkin, mutta jotenkin kummasti Lace oli hukannut tölkin keittiön lattialle komeron alle, josta se löytyi vasta toista kuukautta myöhemmin. Juu, minustakin vähän outoa. Fiksuimmat lukijat jo arvaavatkin, ettei Lace ole minimalistisen sisustustyylin ystävä. Ei kyllä Macekaan.

Alkosta löytyi kuitenkin vahva versio lasipullossa, joten testaamaan päästiin. Kyseessä on suodattamaton tumma lager.

Väriltään ruskeampaa kuin edellinen Prykmestar , vaahto laskee nopeasti. Ei tuoksu juuri miltään. Maultaan aika lailla edellisen kaltainen, hivenen raikkaampi, ei ihan niin paksu. Pehmeä, eikä kovin vahvasti humaloitu. Alkoholikaan ei juurikaan maistu, vaikka prosentit ovatkin suht korkeat.

Ei voi valittaa, ok juoma. Kyllä tätä varmaan kippaisi vaikka vuoden ympäri.

Prykmestar Schwarz 4,5%

Uudenkaupungin panimon (lähes) musta olut, jonka vaahtokin on aika tummaa.
Suutuntuma on paksuhko, juoma on pehmeää eikä ”puraise”. etiketissä luvataan lakritsaisia makuja, ja ehkä sellaisia voi kuvitellakin. Samoin savua, tervaa ja tämän tyylisiä ainesosia. ”Ihan semmosta tavallisen hyvää kotikaljaa”, kirjoittaa parisängyssä loikoileva testipari. Maku on aika tasapainoinen, jälkimaku vähäinen.

Laadukkaan ja hyvän oloista, oikeaa tummaa olutta. Mace raapusti lopuksi arvostelupapereihin, että ”ei lageria”, ja vilkaisi sitten etikettiin, jossa juoman luvattiin nimenomaan olevan lager. Ei me näitä koskaan hanskata.

Kopparberg Lakka Light 4,5%

Parivaljakko harrastaa eksoottista kaupunkihotellimatkailua. Tutuiksi ovat tulleet niin Rauman, Kouvolan kuin Forssankin rokonarpiset äidinkasvot. Seuraavia neljää testiä varten kaksikko palasi tuttuun forssalaiseen hotelliin, missä ei edelleenkään ollut jääkaappia huoneessa. Ikkunasta roikottaminenkaan ei nyt onnistunut, joten juomia jäähdytettiin vessan lavuaarissa vesihauteessa. Ensimmäisenä kokeiltu lakkasiideri oli hitusen ylilämmintä, ja nautittiin jo tutuiksi tulleista lasisista hammasmukeista.

Runsaasti kuohuva juoma on hyvin vaaleaa, eikä juuri ihmeemmin tuoksu.
Lace, joka viime ajat on ollut testeissä hyvin positiivinen, maistoi ensin, ja sanoi: Hyi, ihan hirveää. Myöhemmin hän myönsi, että toki objektiivisesti katsoen pahempaakin oli joskus maistettu, mutta tuomitsi silti juoman tyystin. Hän ihmetteli, mitä maussa oli haettu, ja miten lakan aromista tunnistaisi, jos ei tölkistä lukisi. Päätyi siihen, että tarpeeksi kauan arvailemalla.

Juoma on hyvin makean aspartaaminen, muistuttaa eniten omenasiideria. Tahmeaa, limaista ja aika ällöttävää kaikin puolin. Maku ei ole hirveän voimakas, mutta silti. Halvan ja huonon makuista. Meni alas kuitenkin, kun ei hotellihuonekaan mikään sviitti ollut.

Nobelaner Lime Cut 4,7%

No onpa taas fiksu uudistus tullut tähän Bloggerin kuvanlisäykseen. Kuvan sijaintia (oikealle, vasemmalle, keskelle) ei näköjään saa enää valittua, vaan kuva tulee typerästi tuohon, mihin se typerästi tuli. Pitääkö tässä alkaa html:ää opettelemaan? Joten älkää mulle valittako, jos on entistäkin tyhmemmän näköinen blogisivu. Ja hidaskin tää on kuin mummon modeemi.

Ja varsinaiseen asiaan: Tuborgin limeoluen vanavedessä markkinoille ratsastaa Lidlin Nobelaner. Tämä repäisykorkilla varustettu ”limenmakuinen täysmallasolut” on valmistettu Suomessa. Juoma on hyvin vaaleaa eikä juuri vaahtoa.

Tuoksu on jännä, levyesti pistävä, lähes salmiakin mieleen tuova odööri. Maistettiin mielenkiinnolla.. ja petyttiin: "Höh… no joo…”, Mace murahtaa tympääntyneesti . Maku on omituisen laiha, edelleen hiukan salmiakkisen vivahduksen mieleen tuova. Pitäisikö tämän muistuttaa limeä?

Humala ei maistu lainkaan, eikä aromi ole erityisen täysmallaksinen tai oluinen ylipäätään. Raikastahan tämä on ja kevyttä, mutta Macelle tuli mieleen vissy, johon laitettu hiven salmiakkijauhoa ja liraus sitruunamehua sekaan. Erikoinen juoma. Ei varsinaisesti pahaa, mutta eipä erityisen hyvääkään.

No, Lacen mukaan ”ei tää pahaa oo”. Taas. Ja pullo sopi kuulemma hyvin käteen.

No sitten.

Kurko Piraija 4,7%

Blogimme kävijätilaston mukaan hyvin suosittu juoma on Kurko-lonkku. Joten heitetäänpä testikitusiin Kurkon Piraija-versio. Kyseessä on veriappelsiinin makuinen lonkku. Mace ei huomannut tekstiä purkissa, mutta arvasi ainesosat pelkästä tuoksusta – tästä piste Kurkolle. Ja toki Macelle myös, tasapuolisesti.



Piraija on sameaa oranssinpunaista kuohapintaista juomaa, joka sisältää sekä sokeria että aspartaamia makeutusaineena. Mausta Lace virkkoo jälleen ”Ihan hyvää”, johon Mace murahtaa yltiöpositiiviseen linjaan kyllääntyneenä ”sulle kelpaa nykyään kaikki”. Maku on Macen mielestä epämääräinen appelsiiniin vivahtava, mutta melko hankalasti kuvailtava sekoitus. Makeutta piisaa. Macen vanha appelsiinilonkkukauhu nostaa päätään ja siksi hän ei oikein innostu. Hän tykkäsi huomattavasti enemmän Kurkon karpalolonkusta.

Mutta Jaffaa ja greippimehua sekaisin juovalle varmasti oiva juoma.

Pramia Rose Cider 5,5%

Taas poikettiin Alkossa pitkästä aikaa, ja mukaan tarttui ”puolimakea, pirskahtelevan raikas makuelämys, jossa häivähdys mansikkaa ja ruusua”. Kun aikaisempien Pramian siidereitten makuelämykset olivat muistissa, ei tältäkään juomalta taivaita aukovaa elämystä odotettu. Mace ihmetteli hetken muovipullon etikettiä kiertävää tekstiä: ”Vastuullinen Pramia – siksi muovipullo ” ”Myös muovikorkki”. Näin ne ekologisuuden teesit muuttuvat.

Ennen osittelua laseihin, juomaa tietenkin tuoksuteltiin ja havaittiin voimakas aidohkon oloinen puutarhamansikan aromi. ”Ei tää nyt mitään pahaa ole”, yllättää Lace Macen ja itsensä lasista maistettuaan. Juoma ei ole kovin makea, jälkimaku on lyhyt ja siinä on joku epämääräinen kitkerähkö häivähdys, mutta muutoin siideri on ihan juotavaa. Mansikkasiideriksi ja Pramiaksi, that is.

Ei viinamaista alkoholin makua kuten Pramian kamalassa väkevässä omenasiiderissä. Vain jälkimaku jätti toivomisen varaa, muuten loppulauselmaksi muodostui: ”ei yhtään hullumpaa”. Puolimakean mansikkajuoman ystävälle saattaisi olla harkinnan arvoista ainetta.

Williams Ginger Beer 3,8%

Skotlantilaista inkivääriolutta, jota Viisikot eivät varmaankaan retkillään juoneet (Lace ihmetteli lapsena Viisikoiden jatkuvaa oluen kittaamista, mutta kyseessä oli varmaankin jonkinlainen käännöskukkanen, jolla tarkoitettiin alkoholitonta inkiväärijuomaa). Ohrasta ja vehnästä ilman humalaa kehitelty olut, joka sisältää inkiväärinjuurta, sitruunaa ja ruokosokeria. Melko eksoottista siis täälläpäin.

Mielessä oli aika herkullisen makuinen Red Girl –inkiväärijuoma, mutta testin aikana todettiin,ettei Williams juurikaan muistuta saksalaista inkivääriolutta, vaan on paljon juurevampi ja ”vakavampi” olut.

Juoma tuoksuu simalta: hiven sitruunaa ja käyneen aromia. Macelle tuli mieleen jopa vihreä Fairy, Lacen noukkiessa tuoksusta mausteinkiväärin aromin. Ei kuitenkaan mikään Ginger Ale –limsan makea tuoksu.

Makeaa ei ole juomakaan: hieman simamainen, vähän laiha, sitrus häivähtää. Maku vaikuttaa aidolta ja traditionaaliselta, mutta eipä ehkä silti ole niin hyvää kuin epäaito. Poikkeaa oluenkin mausta, koska humalaa ei aromissa ole ja hiven sitrusta ja hyvin vähäinen inkiväärin jälkilämpö nousee esiin. Erikoinen, vaikka ei omituinen elämys. Lace tykkäsi Macea enemmän, vaikkakin inkiväärin kevyt jälkipolte hiukan korvensi hänen herkkää suutaan ja vähensi nautintoa. Helppoa juotavaa tämä on, ja meni ruokajuomana ihan hyvin, mutta miksikään suosikiksi ei noussut. Jonkinlainen maun litkumainen laihuus ja epämääräisyys vähensi iloa.

Laitilan Kievari Schwarz 4,5%

”Tumma ja rapea lager-olut”, tarinoidaan tölkissä, eikä siis edes luvata aikaisemmin testatun luostarioluen tyyliä, vaikka schwarzia pitäisi ollakin. Mustaa ei ole edes väri, vaan juoma on tumman punaruskeaa. Vaahto on rusehtava ja paksu, tuoksussa vähäisesti mämmiä/mallasta.

Tarjoilulämpötilaksi tölkki suosittaa 8-12 astetta, mutta unohduksen lumet peittelivät purkin tiskipöydälle niin pitkäksi aikaa, että se hieman ylilämpeni.

Suutuntuma on kotikaljamainen, pehmeä ja puraisematon, etten suorastaan sanoisi lempeä. Tummempaa aromiltaan kuin tavallinen tumma lager, mutta on silti selvästi lageria eikä mitään luostariolutta. Mallaksinen, kohtalaisesti humaloitu ja varustettu vähäisellä jälkimaulla. Testiryhmän mielestä paremminkin pehmeä kuin rapea (riippuu nyt tietysti siitä, mitä rapeudella oluen yhteydessä ylipäätään tarkoitetaan).

Kievari Dark olisi ollut tälle juomalle parempi nimi. Kaikesta huolimatta olut on luokkaa ”ihan mukavaa”.