Tunnustus

Muutama päivä sitten Lace ja Mace menivät aivan sekaisin. Rakkauden talossa -blogin Paula oli antanut meille tunnustuksen! Ensimmäinen hämmästys tuli siitä, että joku siis ihan oikeasti lukee blogiamme! Sitten piti ihmetellä, että tekstejämme pidetään asiantuntevina! Nasevia ne ehkä ovatkin, ainakin toisinaan, ja ennen kaikkea ne epätoivoisesti yrittävät olla hauskoja tekstejä. Mutta että oikein tunnustus! KIITOS Paulalle!

Tunnustukseen liittyi tehtävä: seitsemän paljastusta itsestä. Tämä on hieman haastavaa, koska tässä tapauksessa paljastusten pitäisi koskea kahta ihmistä. Mutta mikäpä ei vauhtikaksikoltamme onnistuisi, onhan kyseessä "julkisuuteen salaisia kansioitaan raottavat Mulder&Scully".

1. Lace ja Mace ovat päässeet ylioppilaaksi samasta koulusta.
2. Villasukat yhdistävät parivaljakkoamme: Lace neuloo ja Mace tyytyväisenä käyttää Lacen luomuksia.
3. Kaksikko syö harvoin perunaa tai pastaa. Tosin Mace yksikössä tykkää kyllä pastasta ja ainakin ranskanperunoista.
4. Verbaalinen iloittelu, muun muassa murteella leikittely, on molempien suurta huvia.
5. Molemmille tuli mieleen monen monta paljastusta, joita kumpikaan ei kuitenkaan ole valmis tähän julkistamaan...
6. Lace on hemmotellut Macen likipitäen piloille.
7. Molemmat ymmärtävät ja sietävät hyvin toisen pieniä omituisuuksia. Toki ne siis ovat ihan vain pieniä...

Tätä tunnustusta pitäisi vielä jakaa eteenpäin, peräti seitsemälle blogille. Se on jo liian vaikea tehtävä, koska yhdessä kaksikkomme tutkailee lähinnä yhtä ainoaa blogia. Se blogi kyllä ehdottomasti ansaitsee tunnustuksensa. Kiitos Pastanjauhajien, kaksikkomme keittiössä valmistuu välillä muutakin kuin makkaraa parsajuustopedillä.

Murphy's Irish Stout

I say, never trust an Irishman. Katsokaa nyt tuota kuvaa: puolen litran Nokian Kommodori ja pintin Murphy. Paitsi ettei ole. On puolen litran Nokian Kommodori ja puolen litran Murphy. Irlantilaiset on vaan keksineet pakata juomansa isompaan tölkkiin! Kyllä tämmöisenä rehellisenä suomalaisena tulee huijattu olo moisesta luikuripelistä. Ei olisi Kekkosen aikana kyllä!

Mace huomaa vasta kotona, että iso stouttitölkki sisältääkin jonkun ihme "draughtflow systeemin", joka vie desin verran tilaa tölkistä. Ilmeisesti muovinen ”systeemi” auttaa olutta kaadettaessa juuri ideaaliseen kaatonopeuteen, eli juoma tulee tölkistä enemmän tai vähemmän lirumalla.

Selvittyään ensipettymyksestä Mace sihauttaa tölkin auki, ja todella komeasti se muuten sihahtaakin. Kaadettaessa Murphy’s antaa todella paksun, kermaisen vaahdon, joskin vaahto säilyy matalana. Mausta tulee mieleen joku erikoiskahvi, maku on mokkainen ja pehmeä. Itse asiassa juoma muistuttaa vaahtoista kahvia ulkonäöltäänkin. Macelle tämä stout oli ensimmäinen, yli 10 vuotta sitten nautittua yhtä Guinnessia lukuun ottamatta. Lace, vanha irlanninkävijä, sen sijaan maistelee juomaansa rutinoidusti, ja toteaa sen olevan Guinnessia pehmeämmän makuista.

Tästä tykättiin, ja juoma oli jollain tavalla jännä kokemus Macelle ja sai vanhan loppasuun tyytyväiseksi. Paitsi se tölkki.

Nokian Kommodori

Tumma keskiolut, jonka tarjoilulämpötilaksi kerrottiin tölkissä 12 astetta. Koska testaajatiimimme on toisinaan hieman suuripiirteinen, eikä lämpömittaria ollut talouteen siunaantunut, Kommodori jätettiin nököttämään keittiön pöydälle joksikin aikaa. Itse asiassa se taisi unohtua siihen hiukan liiankin pitkään: avatessa juoma kuohahti väkevästi tölkistä pöydälle. Jälkeenpäin tavattiin tölkin kylkeä tarkemmin, ja huomattiin, että juoma olisi vielä kuulunut kevyesti sekoittaa ennen tarjoilua. Kysymys kuuluukin, kuinka monta desiä olisi tässä tapauksessa jäänyt avaamisen jälkeen tölkkiin?

Kommodorin vaahto on paksu ja laskeutuu pitsimäisesti lasin reunoille. Maku on ok, vähäisesti mämminen, ei kitkeryyttä. Lace suosittelee pihvin kera. Selvästi suomalaiseen makuun, eli helppoa juotavaa. Jotenkin jäi kuva hieman hampaattomasta ja harmittomasta juomasta, josta selkeä identiteetti oli hukassa. Tosin samaan aikaan nautittu salmiakki saattoi vaikuttaa makuaistimuksiin. Loppukaneettina parivaljakko totesi, että Kommodori ei ole janojuoma, mutta varsin pätevä ruokajuoma.

Old Rosie Cloudy Scrumpy Cider

Westonin talliin kuuluva perinteisillä menetelmillä tammitynnyreissä kypsytelty väkevä ja suodattamaton omenasiideri. Etiketissä pyydetään ensin ravistamaan sakat pohjasta, ja Lace, vanha siiderihai, tiesi seikan jo etukäteen ja koppasi pullon Macen kourasta ennen kuin tämä ehti avata sen.

Juoma on sameaa, keltaista ja vaahdotonta. Maku on kirpeän greippinen tai sitruunainen, ei tule ensimmäisenä omenasiideri mieleen kyllä. Kuivaa, muttei ylikuivaa. Sai kuitenkin Macen hieman irvistelemään. Peräti 7,3 %:n alkoholipitoisuus ei pahemmin maistu. Sen sijaan kirpeä sitruksisuus tunkee esiin kuin siideriin olisi lisätty aimo loraus sitruunamehua. Ei mitenkään pahaa juomaa silti, sen raati totesi.

Maistelun aikana Macea alkoi vaivata etikettiin kuvattu höyryjyrä. Et miks se niinku on just jyrä, et mitä se niinku symboloi ja noin. Miehenä Mace katsoo velvollisuudekseen tutkia ympäröivää maailmaa ja etsiä selityksiä olevaiselle. Lace puolestaan ei suostunut maailmantuskaa potemaan etiketin kuvan vuoksi, ja totesi mutkattomaan tyyliinsä, että siideri oli nyt vaan haluttu nimetä höyryjyrän mukaan. Enempää keskustelua ei aiheesta käyty, vaikka vastaus ei täysin Macea tyydyttänytkään.

Hoegaarden witbier

Vehnäoluesta on kyse, ja pullon suusta tuoksutettuna haiseekin aivan vehnäleivältä, hennosti tosin. Vaahto on erittäin runsas ja pysyvä, suorastaan haittaa kaatamista. Juoma on sameahkoa ja väriltään vaaleankellertävää.

Makupuoli sitten. Mace aloittaa hieman epäileväiseen äänensävyyn: ”No jaa….”, Lace on vielä tylympi, ja kuittaa koko kaljan arvostelulla, ettei vaan yksinkertaisesti pidä vehnäoluista. Melko mieto maku saa hänet kuitenkin hieman heltymään, ja hän myöntää, että Hoegaarden on kyllä parempaa kuin muistikuvien vehnäoluet.

Olut on nieltäessä lähes mauton, jotenkin vetinen. Vehnän maku jää suuhun nielemisen jälkeen, ja vaikka kevyttä ”kuivuutta” ja tuhkamaista makua pystyy aistimaan, on juoma selvästi laimeamman makuista kuin aikaisemmin testattu Keisari EloWehnä. Mace yritti jopa silmät kiinni saada mausta kiinni, ja kertoa, miltä juoma maistuu, mutta ei vaan kyennyt. Valitan. Kukaan ei ole väittänytkään, että olisimme jotain ammattilaisia. Rahoja ei palauteta.


Maku on siis omanlaisensa. Siinä on kevyt viehätyksensä, mutta Hoegaardenissa on kuitenkin jollain lailla lässähtänyt aromi, ja arvostelijoiden yksimielinen mielipide oli, että kyllä ohraolut hakkaa vehnäisen mennen tullen. Jotenkin tämä ei vaan puraise, ja jää vaisuksi kuriositeetiksi.

Lindemans Kriek

Rohkea kaksikkomme alkaa hiljalleen tajuta, että maailmassa on tosiaankin muutakin olutta, kuin tutut Koff, Karhu ja Lappari. Makumatkailu on vielä alussa, mutta vauhti on kiitettävä. Tällä kertaa vaihdettiin jopa pois tutuista oluenruskeista värisävyistä punaiseen. Kirsikka palautti mieleen Mongozon, banaanioluen - onko tässä nyt Mongozon voittaja?

Belgialainen kirsikkaoluen vaahto on vaaleanpunaista ja kestävää. Kirkkaanpunainen ulkonäkö ja vaatimaton prosenttimäärä (3,5) sekä pieni pakkauskoko (2,5 dl) tuo Macelle väistämättä mieleen mehun. Vaikkei juoma karskin miehen mielestä olutta muistutakaan, ei se kuitenkaan ole pahaakaan. Sokkotestissä voisi kuvitella juovansa makeaa kirsikkasiideriä.


Maku on paksu ja väkevä, Lacen mielestä ei kuitenkaan mitenkään esanssinen. Lacella on hämärä muistikuva, että tätä olutta olisi tarjottu oluenystävien häissä alkumaljana.

Olut on valmistettu lisäämällä kirsikkamehua luonnonkäymisellä käytettyyn olueen. Macen mielestä perin outo tapa, samantein juomaa olisi voinut kutsua viiniksi tai siideriksi. Lace on mannereurooppalaisempi, eikä jaksa mokomista välittää, vaan toteaa oluen ihan hyväksi ja kelvolliseksi.

Weston's Oak Conditioned Medium Dry Cider

Komia nimi ainakin tällä Lacen suosikkisiiderillä, jota hän ehti jo kehua retostelemaan aikaisemmassa arvostelussa. Nyt testattava Weston on kuitenkin eri lajike, 6,5 prosenttinen puolikuiva omenasiideri.

Vaahto on hyvin lyhyt, suutuntumalta kuitenkin raikas, ei kovin vahvasti omenainen. Macen mielestä maussa on havaittavissa nieltäessä erikoista, tosin hyvin vähäistä kitkeryyttä tai karvautta. Lace ei tällaisista halua kuullakaan, vaan ryhtyy hyräilemään jo ensimmäisen lasin jälkeen. Maun lisäksi hyräilyyn saattaa vaikuttaa korkea alkoholipitoisuus ja juoman helppo juotavuus. Siideri saattaa olla petollista nopeasti kipattuna.

Loppuyhteenvetona toteamme, että Macen mielestä juoma ei ollut pahaa, Lacen mielestä juoma on legenda. Valitkaa siitä.

Laitilan Oiva Skumppa

No, mitäs tämä sitten on? Skumppa on valkoviinipohjaista hiilihapotettua juomaa, ilmeisesti tavoitteena tehdä eräänlaista köyhänmiehen kuohuviiniä 4,7% alkoholipitoisuudella.

Tuoksu on kevyesti siiderimäinen kuohuviinin tuoksu. Juoma kuplii kauniisti ja on kaikin puolin nätin näköistä. Vaahto on melko pitkähkö. Maultaan Skumppa on ihan ok, halvan makeahkon kuoharin makuista. Suutuntuma on kuivahko, sen jälkeen makeus tulee enemmän esiin. Lacen mielestä juoma oli hyvin siiderimäinen, ja kyllä se varmaan sokkotestissä voisi siideristä käydäkin.


Parivaljakon yksimielinen mielipide oli se, että Skumppa toimii hyvin kesäjuomana, ja ajatukset lensivät kesäiselle järvenrantaterassille. Lottovoittoa odotellessa joudumme vastaisuudessakin tyytymään pelkkään kuvitteluun, mutta siitä ei pääse mihinkään, että Skumppa on harmittoman hyvä kesäjuoma.

Hartwall 1836 Classic Porter

Huutoomme vastattiin! Aktiivinen lukijamme promosi meille ilmaisen oluttölkin arvosteltavaksi. Kun olemme maailmankuuluja, muistamme tämän lahjoituksen liikuttuneina! Kyseessä ei ollut mikä tahansa juoma, vaan aito vuosikertaolut. Pohjan päiväyksestä nimittäin kävi ilmi, että portteri oli mennyt vuosi sitten vanhaksi, mutta koska lahjahevosen suuhun ei ole katsomista, ja olemme muutenkin luonteeltamme kokeilunhaluisia, otimme haasteen vastaan.


Oluessa on hyvä, pysyvä vaahto, eikä se tunnu lainkaan pilaantuneelta. Tuoksu on kevyesti mämminen ja maltainen, ja ehkäpä kahviakin voi havaita (etenkin, jos on ensin lukenut tölkistä maininnan asiasta). Tämä portteri ei oikeastaan taida olla portteri lainkaan, sillä se on pohjahiivaolut, vaikka aito portteri on pintahiivaolutta. Kyseessä siis enemmän suomalaiseen makuun tehty juoma, joka ei kyllä ihmeemmin eroa tummasta lagerista.

Juoma on helposti juotavaa, aavistuksen mitäänsanomatonta. Ei pahaa, mutta ei nyt riemunkiljahduksiakaan kaksikostamme kirvoittanut. Ikä saattoi tietenkin vaikuttaa makua vesittävästi, sillä olut ei välttämättä parane vanhetessaan. Mutta Amazing Daze paranee! Uusia lahjoituksia odotellessa päätämme tällä erää täältä tähän.